tiistai 3. tammikuuta 2017

Joulun muistelua







Minulla joulu meni vähän niinkuin ohi huomaamatta.
Olin nimittäin tosi sairaana. Minulla oli keuhkonkuume.
Ja oli siinä ja siinä etten joutunut sairaalaan.
Minulla ei ruukaa olla koskaan yskää talvisin.
On varmasti yli 10-vuotta siitä kun on viimeksi ollut yskä.
Nyt sitten tulin heti kunnolla sairaaksi.
Joulu päiväkin meni ihan makaamisella.
Nyt on jo parempi olo ,jaksaa olla jo vähän aikaa ylhäälläkin.





Meillä oli kaikki lapset ja lastenlapset jouluna kotona.
Mies toimi yhdessä lasten kanssa ruuanlaittajana.
Minä vain makoilin, eikä ruokakaan oikein maistunut.
Enimmillään kuumetta oli 39.4 astetta.
Onneksi sitä ei kestänyt kauan.
Mahakin meni antibiootista ihan sekaisin.
Onneksi ehdin nauttia joulun odotuksesta.
Vaikka itse joulu meni ohi huomaamatta.
Joskus kaikki suunnitelmat menee ihan uusiksi,
eikä niin kuin on suunnitellut.
Toivottavasti emme miehen kanssa tartuttaneet
lapsia ja lastenlapsia tähän tautiin.
Mieskin oli sairas, mutta vähän ennen minua.




Laitettiin taas takkaan tulet. Siitä tulee niin paljon mukavampi lämpö
kuin että laittaa lämmitystä suuremmalle.
Ja lämpenee tämä keskiosa ja makuuhuoneet pysyy mukavan viileinä.
Muutenkin on niin paljon mukavampi fiilistellä takkatulen lämmössä .
Ensi viikolla on luvattu 15-20 asteen pakkasia, sitten saakin lämmittää
takkaa joka päivä. Vaikka meillä on varaava takkka, joutuu sitä lämmittää
joka päivä.





Tulee niin tosi harvoin otettua kuvia meidän Pyry koirasta.
Tämmöinen valkoinen karvakasa minua lenkkeilyttää joka päivä pari kertaa.
Ei uskoisi kuinka innokas lenkkeilijä noin pieni koira on.
Yhden ainoan kerran on käynyt niin päin että koira hyytyi eikä jaksanut takaisin kotiin.
Aina muulloin on käynyt toisin päin, että lenkkeilyttäjä on hyytynyt.
Se lähtis aina lenkille vaikka olis justiin tullut, aivan uskomaton koira.

Joululahja siskoltani.



En ole vielä kerännyt vielä mitään joulujuttuja pois täältä kotoa.
Paitsi kuusi otettiin pois.
Toisaalta en ole vielä halunnutkaan ja
toisaalta olen vielä niin heikossa kunnossa, etten ole jaksanutkaan.
Vaikka paranemaan päin onneksi olenkin.
Antibiootti kuuri loppuu huomenna.
Onneksi loppuu, siitä tuli nimittäin ankara ripuli. :)
Toivotaan ettei nyt tule takapakkia,
varsinkin kun ainakin tänne on luvattu kovia pakkasia.
Kun en nyt kylmettä itseäni kun olen koiran kanssa lenkillä.




Pitää nyt poltella tulia kaikissa eri kipoissa,
ennen kuin alkaa tulla kevät ja valoisaa.
Pitää koittaa aina laittaa kaikkiin eri kippoihin tulia,
kun niitä minulla on, eikä polttaa aina samoissa.
Meillä jäi jouluna ulkotuletkin polttamatta,
kun oltiin niin sairaita, ettei jaksettu niitäkään laittaa.
Nyt on uudenvuodenaatto kun tätä kirjoitan,
niin mies laittaa ne nyt palamaan.
Paitsi että ulkona oli niin kova tuuli,
ettei tulet meinanneet millään palaa.
Puoleen yöhön en todellakaan jaksanut valvoa,
oli sellainen "hevoskuuri" tuohon keuhkonkuumeeseen,
että kyllä uni tuli kun lääkkeet otti.

Sellaisia joulu ja uudenvuoden muistoja minulla oli tänä vuonna.
Toivottavasti ensi jouluna taas parempia.
Aurinkokujalta terveisin Piia




33 kommenttia:

  1. Oikein hyvää vuoden alkua sinulle!
    Toivottavasti paranet pian. Kamala tauti tuo keuhkokuume. Kokemusta on.
    Otat vaan rauhallisesti vielä, kubnes tunnet, että voimat lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle.
      Pelästyin tosi paljon kun tämmöisen taudin sain.
      Nyt olen ollut jo kahtena päivänä koiran kans lenkillä, kun mies on töissä, muuten olen kyllä ottanut levon kannalta. Se lääkäri sanoi että menee kuukausi ennen kuin on samanlaisessa kunnossa kuin ennen sairastumista. Kyllä se tästä.

      Poista
  2. Voi harmi. Toivottavasti nyt pysyt terveenä ja saat nauttia kevään tulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä nyt tästä. Tuntuu ainakin että on paranemaan päin.

      Poista
  3. Hyvä, että vointisi on jo parempaan päin! Sain kuurin eilen itsekin, korvatulehdukseen. Tarkistettiin sekin, ettei ole keuhkokuumeesta viitteitä, mutta ei onneksi ollut. Joskus minulla on ollut se ja yskä oli kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keuhkoputkentulehdus minullakin on joskus ollut, muttei ikinä keuhkokuumetta, kamala tauti. Paranemista myös sulle.

      Poista
  4. Ilmeisesti tuota keuhkokuumetta on nyt liikkeellä. Minun isänikin sai flunssan myötä taudin. Samoin yksi ystäväni. Kova tautihan se on ja vie tehokkaasti voimat!
    Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kova tauti, en arvannut, kun ei ole ikinä ennen ollut. Vanhuksille vielä kovempi.
      Mutta kyllä minä olen jo paranemaan päin.

      Poista
  5. Parempaa vuoden alkua, on kyllä kova toi liikkeellä oleva tauti, kun iskee. :/ Suloiselle Pyrylle rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, no onneksi tämä tauti on menossa parempaan päin.
      Pyry kiittää rapsutuksista. :)

      Poista
  6. Itse sairastin keuhkokuumeen jouluna 2015. Aivan kamala tauti.
    Onneksi voit jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tää on kyllä aivan kamala tauti, mutta kyllä tää nyt tästä hiljalleen alkaa paranemaan, ei ainakaan ole pahempaan päin.

      Poista
  7. Onneksi olet jo paremmalla puolella. Kaksi ystävääni sairasti viime vuonna keuhkokuumeen, molemmat minun ikäisiäni ja sairaalaan joutuivat. Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin oli siinä ja siinä ettenkö joutunut sairaalaan. En tiedä vaikuttiko joulu. Joka päivä piti käydä enpossa otattaan tulehdusarvo,että se varmasti on laskussa.

      Poista
    2. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekkin.

      Poista
  8. Paranemisia. Lehdessä luki, että meitin sairaala täyttyy influenssapotilaista! Näemmä se on sitten edessä kun ensi ma työt alkaa. Sentään 600 henkilöä samassa talossa. Ei sulla oo niitä maitohappobakteeritabuja, ne helpottaa antibioottiripulissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oon mä syönyt koko antibiootti kuurin ajan ja vieläkin maitohappobakteeria, mutta ei meinaa vaan helpottaa.:(

      Poista
  9. Kiva, että olet jo tervehtymässä. Olen onneksi itse (ainakin vielä toistaiseksi) säästynyt influenssalta.
    Hyvää alkanutta vuotta.

    Ps. Suloinen Pyry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siltä nyt tuntuu, että paranemaan päin.
      Hyvää alkanutta vuotta sinnekkin.
      Pyryltä haukahdus. :)

      Poista
  10. Ikävää, että joulunne meni sairastellessa...onneksi lääkekuuri on tehonnut ja olo kohentunut. Hyvää uutta vuotta Aurinkokujalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lääkekuurit tosiaan tehosivat. Ja olo on jo parempi.
      Hyvää uutta vuotta myös sinne.

      Poista
  11. Paranemista Sinulle, Aurinkokujalla!♥♥

    Näinkin voi joskus käydä; olin Viktoria-influensassa joulun 1974, ja näin unissani hurjia painajaisia. Painajaiset jatkuivat siten, että kun paranin, mies sairastui samaan tautiin ja siitä sitten sivutautina homepölykeuhkoon (allerginen sairaus). Meni puoli vuotta, kunnes hän pystyi tekemään töitä. Mutta hän selvisi sairaudesta.

    Entistä parempaa vuoden jatkoa Sinulle!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Onpas teillä ollut hurja sairaus, onneksi paranitte kuitenkin.
      Hyvää uutta vuotta sinulle.

      Poista
  12. Kiva kuulla, että voit jo paremmin. Ole kuitenkin varovainen vielä, ettei tule mitään jälkitautia. Mukavaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen varovainen, se jälkitauti mua justiin pelottaakin.
      Mukavaa uutta vuotta myös sinne.

      Poista
  13. Keuhkokuume on ikävä vieras ja harmillisesti sait sen juuri jouluksi. Hyvä kuulla, että olet toipumassa.
    Oikein onnellista alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäni ensimmäinen keuhkokuume ja just jouluna. Mutta onneksi olen toipumassa.
      Hyvää uutta vuotta myös sinne.

      Poista
  14. Hyvä kun olet toipumassa taudista.
    Oikein hyvää uutta alkavaa vuotta. Nyt saatiin sitten pakkasta.
    Eilen sain pakasteen sulatettua ja kohta vien petivaatteet ulkoileen. Ihana olis takkatulen loimussa lämmitellä. Meillä ei ole takkaa. Aikoinaan äiti heitti ulos myös pönttöuunit. Nythän ne olis niin sisustuksellisia. Mehän asutaan tässä vanhempieni talossa, kun on veli hoidettavana ja isälle aikoinaan lupasin,että pidän hänestäkin huolta.
    Sain lintsaussiivouksen äsken tehtyä ja nyt paistan pari pakettia torttuja. Saa sitten iltapäivällä kahvitella.
    Kevättä kohden aletaan mennä. Saadaan taas valoa päivään.
    Ihanaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä hiljalleen.
      Hyvää uutta vuotta sinnekkin.
      Jep, kunnon pakkanen, koira ei ollu lenkillä millänsäkkään, mun teki mieli lintsata ja vähän oikasta. Kiersin sitten kuitenkin kiltisti koko lenkin.
      Petivaatteet pitäis kyllä viedä itsekkin ulos.
      Ihana joka päivä muutaman minuutin päivä pitenee. Kohta on kevät, ja kukat. Voisko ihanampaa olla.
      Ihanaa keskiviikkoa sinnekkin.

      Poista
  15. Joulu on kyllä ikävää aikaa sairastella, mutta onneks jo oot paremmassa kunnossa ja tuleehan se joulu joka vuosi! :)
    Ihan Pyry koissu! :)
    Hyvää alkanutta uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voikin sattua justiin niin, että pahimmin on sairas ne kolme joulu päivää. Varsinkin kun en ikinä ruukaa olla yskässä ja nuhassa.
      Pyry on kyllä ihana koira herra.
      Hyvää uutta vuotta sinnekkin.

      Poista
  16. Jouluna taisi aika moni meistä bloggaajista olla kipeänä tai toipilaana mutta nyt toivottavasti pöpöt selätetty ja uusi vuosi käynnistyy hyvä vointisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin. Ainakin tuli pakkasta ,jospa pöpöt kuolis.

      Poista