maanantai 16. tammikuuta 2017

olohuoneen keväisempi ilme.



Tältä näyttää olohuone nyt kun jouluasu on riisuttu pois.
Paitsi pallovalot jätin vielä.
Ja tähden.


Pöydälle tuli vihertävä liina ja
puukulho hedelmillä ja lehdillä.


Sohvan tyynyt on entiset , paitsi nuo poro tyynyt on uudet,
ne tuli niiden ampiaistyynyjen tilalle.


Tosi kauniit nämä poro tyynyt.


Hyvin sopii näihin ruskeisiin väreihin


Jotenkin tuli rauhallisen värinen.


Tuonne pöydän alle puulaatikkoon,
vaihdoin valkoiset viltit.


Tykkään eniten justiin tästä olohuoneesta.


Tässä ainakin minä eniten olenkin.



Lipaston päällinenkin on saanut joulu koristeet pois ja
tavalliset koristeet tilalle.


Samoin korkean kaapin päällys.


Pyry koirakin tunki itsensä taas vaihteeksi kuvaan. :)
Yleensä se tunkee itsensä kuviin,
kun mä kuvaan.
Mutta kun se ei ole yhtään rauhassa ,
niin että sais kunnon kuvan.
Nyt oli harvinaista että sai noinkin hyvän kuvan.




Tulppaaneja omaksi iloksi.
Oli siellä monia eri värejäkin.
Mutta jotenkin teki mieli valkoisia.


Tästä näkyy ruokailuhuoneeseen.
Ja takka.


Tänne tulee loppukuusta se uusi ruokapöytä.


Kaunis tämä on nytkin.


Tuoleja pitää sitten miettiä, mennäänkö entisillä vai ostanko uudet.


Meillä on jännittävä päivä tänään (perjantaina),
kun nuorempi poika tuo tyttöystävänsä meille eka kertaa.
Onhan nuo tuoneet muutkin , niin että siihen olisi pitänyt
jo tottua.  Mutta ei sitä näköjään totu.
Kaksi tytöistä on jo naimisissa. Niin että on noihin vävy
miehiinkin jo saanut tottua.
Pääasia on että poika ottaa tyttöystävänsä itseään varten
ei meitä vanhempia varten.
Kerron sitten miten kaikki meni.
Ja miten meidän koira suhtautui,
sillä menee aina tosi kauan että tottuu uusiin ihmisiin.
Nyt on lauantai.
Ensimmäinen päivä on mennyt.
Tytöstä on saanut tosi hyvän ja fiksun kuvan.
Kova puhumaan ja kiva Tampereen murre.
Minähän olen sieltä syntyisin.
Ja tosi hyvin tulevat nämä nuoret toimeen keskenään.
Mukava kun kaikki meni hyvin.
Pyry koirakin on tottunut tyttöön jo ihan hyvin.
Kerjää rapsutuksia joka välissä.
Nyt (sunnuntaina) nuoret lähti jo takaisin kohti Hämeenkyröä,
missä tällä hetkellä asuvat.
Mukava viikonloppu oli.
Yksi pojan siskoista kävi miehensä kanssa
katsomassa nuortaparia eilen.


Toinen poika laittoi sieltä Australiasta viestiä,
että siellä on tällä hetkellä yli 40 astetta lämmintä.
Se on jo hurjan paljon.
Siellä saa suojata itsensä kunnolla
ja välttää auringossa oleskelua.
Täällä saattaa olla jopa niin paljon pakkasta.
Hurja ero.
Minusta tuntuu etten pystyisi olla niin kuumassa,
tiedä sitten.
Poika oli laittanut muuten reilusti ennen joulua meille
joulukortin. Se tuli perille toissa päivänä.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)
Poika kertoi että nyt hän lähtee pois sieltä Australiasta
ja siirtyy jonnekkin Aasiaan loppu ajaksi. (n. puoli vuotta)
Hänkin on löytänyt sieltä reissusta Suomalaisen
tyttö ystävän.
Mukava juttu. Olen nähnyt tytöstä vasta kuvan.
Menee vielä puolisen vuotta ennen kuin näen tytön luonnossa.


Noi poro tyynyt on kyllä ihan kivat.
Vaikka oli ne mehiläis, tai mitkä lie,
tyynytkin ihan kivat.
Ne voi laittaa sitten pääsiäisenä,
niissä kun oli sitä keltaista.
Kiva kun voi vaihdella.

Ostin tämän kevään ekat tulppaanit.
Kaksi nippua valkoisia tulppaanaja.
Laitoin ne sitten isoon Aalto maljakkoon.
Olohuoneen matalan lipaston päälle.
Kivan näköinen tuli.
Laitan ne sitten yöksi viileä kaappiin,
niin ei aukea sitten niin nopeasti.

Täällä on tänään (lauantaina)
-0,6 astetta pakkasta.
Vähän on satanut uutta puhdasta lunta.
Mutta aivan ankaran liukas,
,meni sitten kävellen tai autolla liikkeelle.
Eikä ole edes hiekoitettu mistään.
Kokkola yrittää varmaan Suomen
huonoiten hoidettujen teiden listalle.
Tänään (sunnuntaina) -6,5 pakkasta.
Vähän haihtelee päivästä toiseen,
muttei kuitenkaan sellaisia suuria heittoja.
Kivoja ulkoilu ilmoja,
kun vaan olis hiekoitettu,
ei muuta kuin nastat kenkiin,
että pysyy pystyssä.

Tuli taas aika pitkä postaus,
toivottavasti kaikki jaksoi lukea.

ps. osaako joku neuvoa mulle ,
mitä mun pitää tehä,
kun multa on kadonnut kokonaan
mukana kulkijat?? Apua auttakaa!

Aurinkokujalta terveisin Piia




41 kommenttia:

  1. Kaunista ja harmonista!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat tyynyt ja kauniit tulppaanit.
    Mukavaa viikkoa sinne!;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat tyynyt ja kauniit tulppaanit.
    Mukavaa viikkoa sinne!;)

    VastaaPoista
  4. Ihanalta näyttää nuo uudet tyynyt! Mukavaa, että nuorilla on kivat tyttöystävät.
    Kivaa viikkoa Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi.
      Onhan se tärkeää että nuorilla on mukavat tyttö tai poika ystävät.
      Kivaa viikkoa sinnekkin.

      Poista
  5. Kaunista on tuolla Sinun kotonasi ja niin vaaleaa.
    Kiva et on pojallasi tyttökaveri jonka kanssa tuut juttuun.
    Niin ne kelit täälläkin muuttuu lunta on jonkun verran mut illalla pakkasta -11 ja nyt -4 Teistä en tiedä mutt onneksi satoi uutta lunta joka tarttu jäähän pihassa :)
    Mukavaa viikkoa Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tellupa.
      Joo on se tärkeää että tulee nuorten tyttö ja poika kavereiden kanssa juttuun.
      Äsken kävin koiran kans lenkillä, hyvä lenkki ilma oli.
      Mukavaa viikkoa sinnekkin.

      Poista
  6. Kaunista!!
    Arvaa jännittääkö tyttö-ystävä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele.
      Varmasti jännittää. Mutta kyllä jännitin minäkin, kun olen niin kova jännittään.
      Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Näkymä tuonne ruokailuhuoneeseen on ihana.
    Pöytäliinaan tarttui silmät, mistä oot löytäny sen.
    Kaiken kaikkiaan, todella viihtyisää teillä kyllä on.
    Kävin lenkillä ja ilma oli kyllä mahtava ja niin raikas.
    Hui noita australian lämpötiloja. Itse en noin kuumassa tykkäis olla. Mutta kyseinen maa olis kyllä ihana käydä kokemassa.
    Mihinkä ne mukanakulkijat ovat menneet. Nää kaikki koneet on kyllä
    niin vaikeita joskus.
    Itsekin olen yhdellä sormen napautuksella saanut tuhoja aikaan.
    Vävy sitten korjaa anopin sotkut. Kysyykin aina, kun käyvät, että onko tietokoneessa korjattavaa. Aina en kehtaa edes vaivata vävyä.
    Sanon että istutaan nyt vaan ja katotaan konetta sitten joskus.
    Mukavaa maanantaita sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Näkymä olis vielä hienompi, jos olis sellaiset kaksiosaiset ovet, muttei siihen saa sellaisia.
      Pöytäliina on kirpparilta.
      Kovasti olen ainakin yrittänyt saada kodin viihtyisäksi.
      Sama täällä, ollaan käyty koiran kans lenkillä jo kahdesti, ja upea ilma.
      Niillä on ollut siellä Australiassa vaikeuksia auton kans, kun on niin kuuma.
      Ärsyttää kun en nää paljonko on mukana kulkijoita.
      Meilläkin tulee nuoret taas ens viikonloppuna, pitää kysyä niiltä.
      Mukavaa maanantaita sinnekkin.

      Poista
  8. Olipa mukava postaus, kiitos tästä. Teillä on niin kaunista ja tykkään kovasti noista porotyynyistä. Ihana kun pojan tyttöystävän vierailu oli onnistunut. Mukavaa viikkoa sinne Aurinkokujalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Anneli. Minustakin porotyynyt on kivat.
      Joo, oli kyllä kiva viikonloppu nuorten kanssa.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinnekkin.

      Poista
  9. Aivan ihana talvinen look, tykkään noista puukoristeisista ja (poro?) tyynynpäällisistä, ne on ihanat! <3 Muistan ne mehiläiset, todella ilme muuttuu niillä aivan täysin helposti, musta noi tän hetkiset on kivan talviset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minustakin tyynyt on kivat.
      Mehiläiset saa koristaa sitten taas pääsiäistä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  10. Kaunis, ja niin valoisa on olohuoneesi, tykkään kovasti! Kiva että pojan tyttöystävä on mieluinen ja tulette toimeen, se on hyvä asia :)
    Oikein kivaa alkanutta viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki.
      Totta, mukava kun tulee omien lasten tyttö ja poika ystävien kanssa.
      Mukavaa viikkoa sinnekkin.

      Poista
    2. Siis toimeen ,mun piti kirjoittaa.

      Poista
  11. Minäkin tykkään noista porotyynyistä, teillä on muutenkin niin ihanan kaunista ja levollisen näköistä. Kyllä sitä aina jännittää millaisen puolison lapset valitsevat, mutta kuten sanoit, itselleen valitsevat. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo.
      Itselleen valitsevat, mutta toimeen pitää kaikkien kanssa tulla.
      Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  12. Kaunis olohuone ja niin siistiä. Katselen kateellisena, kun itselläni on joka nurkassa ja tasolla joku epämääräinen pino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä olen vähän "siivous hullu".
      Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  13. Niin valoisaa ja keväistä. Mäkin jätin tähtivalot vielä paikoilleen...samaten muut valosarjat saa jäädä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu.
      On niin pimeää vielä, että saa jäädä kaikki valot joksikin aikaa.
      Hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  14. Valoisaa ja tunnelmallista. Minullakin on vielä yksi jouluvalo, joka ei ole niin jouluinen. Se on ihan kiva, kun valaisee pimeitä iltoja. Porotyynyt ovat myös mielestäni tosi onnistuneet ja kiva vaihtaa keväällä ampiaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu. Siksi minäkin jätin vielä joitakin jouluvaloja ,kun on niin pimeää. Tykkään itsekkin paljon porotyynyistä, ampparit on sitten keväällä kivan keltaiset.
      Mukavaa tiistai päivää.

      Poista
  15. Valoista tuli kummasti kun vaihdoit tyynyt, jo se teki sen. vai kuvittelenko ?? Kukat ovat kauniita tuossa maljakossa.
    Ihanaa kun on tulossa uusi perheen jäsen.
    Mitä tarkoitat tolla viimeisellä lauseella. Sulta on kadonneet mukana kulkijat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun vaihtoi tyynyt ja sen punaisen sohvan päällisen pos, tuli kyllä valoisaa. Tulppaanit on niin kevään kukkia.
      Aivan ihanaa kun on tulossa uusi vauva perheeseen.
      Kaikki jotka on liittyneet mun blogiin , on kadonneet tuolta oikeasta ylä nurkasta, siinä on vaan tyhjä paikka.

      Poista
  16. Kylläpä on valoisaa ja viihtyisän näköistä.

    VastaaPoista
  17. Kylläpä onkin kivan vaaleaa kaiken joulun tonttuilun jälkeen. Ihan tuosta innostun, täytyisi varmaan minunkin tuonne keittiöön vaihtaa vaaleaa verhoa. Joulukoristeet minä keräsin pois jo ihan heti joulun mentyä ja tänään lahjoitin kaikki pienet tontut, olkikoristeet sun mun punaisen kaman enemmän tarvitsevalle ja sinne menivät. Ensi jouluna jotain uutta ja yhtenäistä. Kiitos innoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulu on kiva, mutta sitten kun saa kerättyä kaiken pois, tuntuu niin raikkaalta.
      Voi mukava jos olen antanut jotakin innostusta sisustamiseen.
      Mukavaa tiistai päivää.

      Poista
  18. Niin kaunista ja valoisaa! Tuli vain mieleeni, että Suomen kaunein koti. Eilen katselin ohjelman, Sinun kotisi olisi kyllä vienyt pisteeni, ylivoimaisesti! Oikein ihanaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä kauneiten sanottu meidän kodista. Kiitos Leena.
      Tiistai-illastani tuli nyt kyllä ihana.
      Samoin sinne oikein ihanaa tiistai-iltaa.

      Poista
  19. Että minä nautin katsoa näitä kuvia, -teillä on niin kaunista ja kodikasta! Rauha ja rakkaus taitaa olla läsnä!♥
    Ihanaa että miniä-kokelaan vierailu sujui hyvin.
    Kun lapsilla on asiat hyvin, on äitikin onnellinen.
    En osaa neuvoa tuossa "maukana kulkijoiden" häviämisessä, -oletko koittanut googlettaa ohjetta/neuvoa?
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon kauniista sanoistasi Titti.
      Joo, itsekkin olen onnellinen että kaikki meni hyvin, kun pojan tyttö ystävä kävi.

      Tuo on niin totta, kun lapsilla on asiat hyvin, on äitikin onnellinen.
      Toivotaan että saan kaikki seuraajat takaisin.
      Mukavaa torstai päivää.

      Poista
  20. Kaunista ja kodikasta ja onnea nuorille. Levollista viikonloppua

    VastaaPoista