torstai 5. tammikuuta 2017

Viimeiset joulukuvat...


































































Otin vielä viimeiset joulukuvat,
ennen kuin alan kerätä joulukoristeita pois.
Olen ostanut tänä vuonna aika paljon
uusia koristeita.
Pitää oikein miettiä mihin ne kaikki
saa hyvin säilytettyä.
Meillä kun on varasto niin täynnä
kun siellä on kahden lapsen tavaroita.
Sen pojan joka on siellä Australiassa
kaikki tavarat on meidän varastossa.
Ja toisen lapsen kanss,
mutta hänellä ei ole niin paljon tavaraa.

Minulla oli toinen lastenlapsi hoidossa,
kun äitinsä kävi kampaajalla.
Leikittiin koko ajan leluilla,
joita meillä on paljon,
jos muistatte kuvat leikkihuoneesta.
Nopeasti meni aika.
Ja kivaa oli.

Olen ollut tosi kauan vaan sisällä,
kun olen ollut sairaana.
En meinannut millään jaksaa käydä
koiran kanssa lenkillä.
Äkkiä sitä menee huonoon kuntoon,
kun sairastaa.
Ja onhan tämä keuhkokuume kova sairaus.

Jouduin syödä sellaisen "hevoskuurin",
kun mulla oli se keuhkokuume,
ettei meinaa maha ollenkaan rauhoittua. :)
Muuten alkais jo pikkuhiljaa paranemaan.

Olen tässä hiljalleen pyyhkinyt pölyjä
ajattelin ,että jos se ei olisi liian kovaa työtä
kun on kuitenkin vielä puolikuntoinen.
Mistä ihmeestä sitä pölyä riittää.
Yksi syy voi olla se kun meillä ei ole ilmastointia.

Olen taas pitkän tauon jälkeen ruvennut
lukemaan kirjoja.
Luen nyt Nora Robertsin kirjaa
jumalainen pahuus.
Ei ole minun tyylinen kirja,
mutta luen nyt loppuun kun olen aloittanut.

Täällä on pakkasta 9.6 astetta,
en huomannut katsoa mittaria
kun lähdin koiran kanssa lenkille,
vähän meinas olla kylmä.
Varmasti tuntuu tuollainenkin pakkanen,
kun ei ole ihan kunnossa.
Lunta on jokunen sentti,
kuitenkin maa on kauniin valkoinen,
justiin on satanut uutta puhdasta lunta.
Ja kaikki puut ja pensaat on saaneet
päällensä kauniin lumihunnun.

Hui, tänään onkin yhtä-äkkiä pakkasta
22,6 astetta.
Vähänkö nuo ilmat vaihtelee.
Huomenna on vielä luvattu yhtä kylmää
sitten taas lauhtuu.

Pesin tuossa äsken kahvinkeittimen,
jotenkin ei osaa olla tekemättä mitään,
vaikka nyt sais luvan kanssa levätä.
Tulee niin aika pitkäksi, niin pitää keksiä
kaikkia pientä puuhastelua.
Pyyhin vielä keittiön kaappien ovet,
no niin eipäs kerrota kaikkia.

No, päiväunet kuitenkin otin.
Ja nukuin kyllä kauemman
kuin sen sallitun puoli tuntia.
Toivottavasti tulee sitten ensi yönä uni.

Miehellä on vielä kova yskä,
vaikka sillä alkoi ennen kuin minulla.
Mutta sillä olikin virus peräinen yskä,
kun ei tulehdusarvo ollut noussut.
Se söi kyllä antibiootti kuurin,
mutta eihän se siihen auta.
Töissä se nyt kuitenkin on.

Löysin huutonetista aivan ihanat maalarintikkaat.
Laittaisin ne kesällä kasvihuoneeseen.
Mutta me vielä väännetään kättä hinnasta.
Toivottavasti saisin ne.
Olisin laittanut kuvan tähän, muttei nyt onnistunut.
Jihuu! Sain ne maalarintikkaat.
Ei muuta kuin kesä ja kasvihuone.

Seuraavaan kertaan, Piia.





33 kommenttia:

  1. Todella ihana joulutunnelma siellä.Ikävä on sairastaa ja kyllä vomat menee.Paranemista ja hyvää tätä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki.
      Kyllä voimat tosiaan meni ja joulu kipeenä.
      Hyvää uutta vuotta sinnekkin.

      Poista
  2. Kaunis joulukoti! Kiva, että voit jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu.
      Kyllä tässä alkaa jo olla ihan kunnossa, vähän väsynyt vielä.

      Poista
  3. Hei Piia! Kiva kuulla sinusta taas. Hyvä,että alat olla jo paremmassa kunnossa.
    Kauniita joulukuvia.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä alkaa olla jo kunnossa ,kun jaksaa jo suunnitella kesää.
      Kiitos, joulukuvat on olleet jo monta kertaa.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
    2. Kyllä tässä alkaa olla jo kunnossa ,kun jaksaa jo suunnitella kesää.
      Kiitos, joulukuvat on olleet jo monta kertaa.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  4. Ihana palata vielä hetkeksi jouluun. Pitäisi oma kuusi kammeta huomenna takaisin vuodeksi varastoon. Jotenkin joulu menee joka vuosi yhtä nopeasti ohi. Sitä odottaa niin kovasti ja yhtäkkiä se on vaan mennyt. Mukavaa pakkasen kirpeää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki vielä mieli ottaa muutamia joulukuvia. Me ollaan jo kuusi laitettu pois, nuo muut joulukoristeet ajattelin antaa olla nuutinpäivän yli. Totta, parasta se onkin se joulun odotus, itse joulupäivät menee niin nopeasti.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  5. Hyvä, että olosi on kohentunut.
    Kiva päästä kesemmällä näkemään nuo ostamasi tikkaat.
    Mukavaa loppuviikkoa Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt jo alkaa olla ihan hyvä olo, vähän ehkä väsynyt.
      Sain niinstä tikkaista kuvan seuraavaan postaukseen, mutta kesällä näkee ne sitten oikein kasvihuoneessa.
      Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin Outi.

      Poista
  6. Niin se on taas joulu keräilty pois ja lähdetään menee kohti kevättä :)
    Itsekkin olen ollut täällä kipeänä ja on sitkeä tauti mut ei onneksi keuhkokuumetta tuntuu et ei tästäkään tokene.
    Lastenlasten kanssa on aina kiva puuhailla sit kun on kunnossa. Hyvää loppuviikkoa Sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden kuukauden kuluttua on jo kevät lähellä.
      Meillä miehellä on jokin yskä joka ei parane millään, itse alan olla jo kunnossa.
      Toivottavasti sinäkin paranet.
      Totta ei sitä puolikuntoisena silleen jaksa lastenlasten kanssa kuin terveenä.
      Hyvää loppuviikkoa sinnekkin.

      Poista
  7. Kiva loppukatsaus jouluun. Meillä vielä joulukuusi ja koristeet saavat olla hetken aikaa paikallaan. Aito, taimistolla kasvatettu kuusi on vielä hapineitaan varistamaton ja hyväkuntoinen, joten en henno heittää sitä vielä pois.
    Hyvää tulevaa loppiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha Nuutti poies viepi... Eipä tässä ole vielä kiire kerätä joulua pois, kuusi me jo laitettiin pois, muut saa vielä olla, valot varsinkin.

      Poista
  8. Niin paljon kaunista ja tunnelmallista! Tuli vain mieleeni, että kun noin paljon on ´Sinulla tuota joulua, niin vähän harmi, että ei kauempaa kestä tämä joulunaika! Oikein hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka toisaalta minä kyllä laitan kaiken jouluun liittyvän tosi paljon ennen joulua , niin että ehdin kyllä nauttia kaikesta aika kauan.
      Hyvää loppiaista sinnekkin.

      Poista
  9. Ei ihan vielä ole kiire kaikkea joulua pois pakata. Vaikka kyllä minäkin alan tonttuja yms laittamaan laatikoihin. Pojantytär 8v tulee huomenna, joten vielä sen päivän annan kaiken olla paikoillaan. Tänä vuonna joulu olikin lyhyempi, vähemmän osui arkipyhiä jouluun.
    Maltahan nyt siellä ottaa rauhallisesti, että pääset kunnolla parantumaan ilman jälkitauteja. Lupsakkaa Loppiaista teille! T; Párekin Palvelijatar osoitteesta http://pitkopoika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin jätän esim. kaikki valot , mutta just tontut sun muut laitan pois.
      Eniten mua hirvittää käydä tuolla kovassaaaa pakkasessa koiran kans lenkillä, kuin siivoilla täällä kotona.
      Hyvää loppiaista.

      Poista
    2. Kyllä minäkin jätän esim. kaikki valot , mutta just tontut sun muut laitan pois.
      Eniten mua hirvittää käydä tuolla kovassaaaa pakkasessa koiran kans lenkillä, kuin siivoilla täällä kotona.
      Hyvää loppiaista.

      Poista
  10. Ihania joulukuvia!
    Mukavaa loppiaisviikonloppua! <3

    VastaaPoista
  11. Hyvä kun olet toipunut keuhkokuumeesta, se on raju tauti. Ei ihme ettei ole voimia. Meillä oli pakkasta 21 ja lunta tullut vähäsen lisää. Kyllä vain se joulu on pian ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole ikinä ennen ollut keuhkokuumetta, niin että oikein pelästyin, kun meinasin joutua sairaalaan. Kyllä ne voimat hiljalleen palautuu.
      Täällä on ihan vähän pakkanen lauhtunut.
      Joo kohta se on se joulu ohi.

      Poista
  12. Upeat ja tunnelmalliset kuvat.
    Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  13. Ihania tonttuja ja enkeleitä. Kauniita jouluisia kuvia. 😃 elä kovasti rehki, olet vielä puoli kuntoinen. <3 keuhkokuume on kova tauti, ja vie kehon huonoon kuntoon. Olen itsekin sairastanut pari vuotta sitten rajun keuhkokuumeen, ambulanssi haki. Ota rennosti ja huilatessa, ettei tule jälkitautia. Paranee! Ihanaa loppiaista! 😊 🌸 💙

    VastaaPoista
  14. Ihania tonttuja ja enkeleitä. Kauniita jouluisia kuvia. 😃 elä kovasti rehki, olet vielä puoli kuntoinen. <3 keuhkokuume on kova tauti, ja vie kehon huonoon kuntoon. Olen itsekin sairastanut pari vuotta sitten rajun keuhkokuumeen, ambulanssi haki. Ota rennosti ja huilatessa, ettei tule jälkitautia. Paranee! Ihanaa loppiaista! 😊 🌸 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne.
      Kyllä minä olen yrittänyt levätä paljon, jotain pientä olen puuhastellut, kun tulee aika niin pitkäksi.
      Hyvää loppiaista.

      Poista
  15. Kauniita kuvia. Nuo vaaleat tontut/nukethan voi jäädäkkin kun eivät ihan jouluisia ole, ihania! Hyvin on lapset antaneet niiden olla paikallaan. Mukava että tauti alkaa jo olla poissa, kurjaa on jouluna sairastaa, mutta eihän sille mitään voi milloin se tulee. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aAnja.
      Niin eihän niillä ole kuin tonttulakki päässä. Meillä on leikkihuone täynnä leluja, se kiinnostaa enemmän kuin minun tontut.
      Joo meni joulu kyllä ihan pipariksi, mutta onneksi en joutunut sairaalaan.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista