sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Eteisen joulua...






Eteinen on tietenkin paljon pienempi kuin olohuone.
Siksi joulu sisustustakin on vähemmän.
Yhden lipaston päällä on yksi asetelma.





Tässäkin hyvää mieltä tuo vaalean punainen joulu tähti.



Pienelle jakkarallekkin on mahtunut yksi tonttupoika punaisessa villapaidassaan.



Onkohan tämä se tonttu Teppana?



Perinteisiä jouluvaloja on aika vähän.



Kynttilät on punaisia.



Pari pikku tonttua juttelee keskenään.



Valot heijastuu kivasti peilistä.


Valkoisia amarylliksiä on iso purkillinen.


Ne ovat korkean vaatekaapin päällä.




Salmen perheen nukkekoti elämää:



On aikainen aamu. Ulkona on sininen hetki, niinkuin näin joulun aikaan on
niin aamulla kuin illallakin. Ainoa mikä tuo valoa on kaikki ne kauniit jouluvalot,
joita perheet on laittaneet sisälle ja ulos ,omaksi ja muidenkin iloksi.
Sekä kuu, riippuen siitä kuinka paljon siitä on näkyvissä. Nyt täysikuu.
Isä ja äiti ovat lähdössä töihin. Tai oikeastaan äiti on lähdössä töihin jo toisen kerran
sinä aamuna. Äiti kun on jo jakanut aamulehden. Isä katsoo äitiä, onko äiti väsyneen
näköinen. Voisithan sinä lopettaa lehden jakamisen ,kun minulla on nyt töitä sanoo isä.
Niin, mutta sinulla ei ole vakituinen työ. Jos sinulta loppuu työt, sitten meillä on taas
liian tiukkaa. Jos saat vakituista työtä ,mietitään asiaa sitten uudelleen, vastaa äiti.
Isä ja äiti suukottaa toisiaan ja toivottavat toisilleen hyvää työpäivää.



Pia puhelimessa. Paula täällä, voimmeko mennä yhdessä kouluun?
On kivempi mennä yhdessä ,kuin yksin, kun on vielä niin pimeää, kysyy Paula.
Kyllä se käy , tavataan ison tammen kohdalla, sanoo Pia.
Pia miettii että syy siihen että Paula haluaa mennä samaa matkaa kouluun ei ole se,
että ulkona on niin hämärää, ei ainakaan pelkästään. Vaan se ,että Otto ja Kimmo
kiusaavat Paulaa taas. Karille on tehty selväksi se että ketään ei saa kiusata.
Siitä asiasta on puhuttu yksi kokonainen ilta. Ja Kari myös tietää mitä tapahtuu, jos
hän kiusaa jotakin. Eikä Pia tiedä että Kari olisi ketään kiusannutkaan.
Otto ja Kimmo kiusaavat Paulaa lähinnä vaatteista, Paulalla kun ei ole aivan yhtä
hienot vaatteet kuin muilla tytöillä, kun Paulan isä on työtön. Ja myös siitä
pojat kiusaa ettei Paulan isä ole töissä.
Opettaja on tietoinen tilanteesta ja siitä on koulussa puhuttu. Ja Pia luulee,
että opettaja on puhunut myös poikien kotona asiasta.
Kun tytöt menee yhdessä kouluun, jättää pojat Paulan rauhaan.
Pitää kysyä Paulalta onko asia niin kuin Pia luulee.


Kari on täysin tietämätön siskonsa ajatuksista. Karilla on englannin sanakokeet
ja hän ehtii vielä kerran lukea siihen, ennen kuin pitää lähteä kouluun.
Karilla on suuria haaveita ammattinsa suhteen ja siksi hän opiskelee ahkerasti
ja on Karissa kyllä ainestakin opiskella vaikka kuinka pitkälle. Ainakin niin
opettaja aina sanoo. Onneksi opettaja ei sano sitä koko luokan kuullen,
sillä silloin Kari saisi kyllä kuulla siitä toisilta pojilta. Koenumeroiden salaaminen
onnistuu helposti, mutta jos opettaja opettaja kehuu jotakin koko luokan kuullen,
silloin siitä saa kyllä kuulla toisilta pojilta, varsinkin Otolta ja Kimmolta.
Nyt on englannin sanat päässä ja Kari lähtee hyvällä mielin kouluun.
Illalla voi kokeilla poikien kanssa joko lunta on niin paljon, että rannassa voi jo
laskea mäkeä, kun lupaa isälle ja äidille ,ettei mene jäälle, joka ei vielä kestä edes
Salmen kissaa. Se nimittäin kokeili jo sitä ja huonoilla tuloksilla.


Hoosianna Davidin poika, hyräilee Maija, silittää isoaa vaate "vuorta" ja vahtii
tiukasti kaksosia, etteivät he putoa sängyltä, jonka päällä he köllivät.
Maija on hyvällä päällä niinkuin aina. Kun pikkuiset menee päiväunille,
menee Maija alas keittiöön auttamaan mummoa isossa leivonta urakassa.
Omassakin kotona Maija aikoo tehdä lauantaina ison leivonta urakan.
Mutta siitä huolimatta Maija vain laulaa.
Salmen perhe on niin tyytyväisiä että ovat saaneet Maijan heille töihin ja
niin on Maijakin tyytyväinen, että on päässyt Salmen perheeseen töihin.
Kuules tonttu teppana ,sä pikku poika reppana, laulaa Maija...


Mummo on saanut ison perheensä ruokittua, niinkuin mummo ajattelee kaikista
jotka ovat ruokapöydän kautta lähteneet omiin päivän puuhiinsa.
Mummolla onkin urakka edessä siivota pöytä. Sillä he aikovat leipoa Maijan kanssa
koko päivän. Tai Maija leipoo sen mitä muilta töiltään ehtii.
Mummon ei olisi todellakaan mikään "pakko" leipoa tyttärensä perheessä mitään.
Mutta ei hän ikinä kehtaisi olla tekemättä niin, kun Marjatta käy kuitenkin kahdessa
työssä ja sitten on vielä neljä lasta, joista kaksoset teettävät paljon työtä,
vaikka niin helppoja vauvoja ovatkin.
Ja saahan mummo myös itselleen leivonnaisia samalla ,ei mummon tarvitse
sitten enään omassa kotona erikseen leipoa.
Ja kyllä mummo aikoo tehdä korillisen leivonnaisista ,jotka Maija saa ottaa mukaan
kun lähtee työpäivän päätteeksi kotiin. Maistiaisia koko Maijan perheelle, miehelle
ja kahdelle lapselle.
Nyt joululaulut soimaan, essut eteen ja ei muuta kuin päivän urakkaan kiinni.
Jos jaksaisi leipoa jotakin myyjäisiinkin.
Ja Raimolle ja Paulalle myös pitää leipoa jotakin. Vaikka kyllä Paula on kertonut,
että he isän kanssa tekevät pipareita ja joulutorttuja ja ostavat jotakin myyjäisistäkin.
Mutta silti, kyllä mummo aikoo leipoa kakun, suolaisen piirakan ja mitä nyt
mieleen tulee. On se kova kohtalo miehelle, että vaimo on kuollut
ja toinen mummo ja pappa jotka ovat vielä elossa, asuvat toisella puolen Suomea.
Onneksi Pia on ottanut Paulan parhaaksi ystäväkseen. Kyllä mummo aina rukoilee,
että Raimo löytäisi vielä uuden vaimon. Mutta mistäs sitä nyt näin pienessä kylässä
yksinäisiä naisia olisi. Vaikka onhan se yksi nainen siellä kirkonkylässä,
myhäilee mummo...





Pappa on parantunut sydän jutuistansa tosi hyvin.
Iso purkillinen pillereitä pitää nakata muutaman kerran päivässä suuhunsa,
niin sitten menee hyvin, naureskelee pappa Vesalle ja Paulalle ,jotka ovat
tulleet odottamaan Piaa ja Karia kouluun.
Paula ja Vesa tietävät että Salmen perheen pappa on välillä aika pelle
ja varsinkin lasten kanssa. Ja naureskelevat vain papan kanssa.
Pappa suunnittelee laittavansa takanaan olevaan kuuseen valot, tämän päivän
aikana ja Karin huonekkin on vielä vähän kesken. Mutta sinne pitää mennä vähän
varkain, ettei Salmen perheen isä huomaa. Ja naisilta, Elsa mummolta ja
Maijalta vasta varkain pitääkin mennä tekemään rakennus töitä.
Pitäisi vaan levätä ja olla, ei saisi rasittaa yhtään itseään.
Mutta kuka mies sitä nyt jaksaa sellaista elämää elää. Jos on kerta parantunut,
niin pitää saada sitten myös tehdäkkin voinnin mukaan.
Juurihan Vili tohtori niin sanoi kun pappa kävi hänellä kylässä.
Naisilla ei ole nyt siihen mitään sanomista, kun on tohtorin lupa.


Hannan ,Vilin, Veeran ja Eila vauvan olohuone.

Täysi kuu kurkistaa Hannan perheenkin olohuoneeseen.
Hanna on lähdössä katsomaan Päiviä ja massussa olevaa vauvaa.
Hanna miettii mitä kaikkea veisi Päiville, miettien mitä hän itse vastaavassa
tapauksessa haluaisi. Lukemista, kukkia, herkkuja, nojaa niitä Päivi on varmasti
saanut ihan tarpeeksi. Siksi Hanna osti muutamia pienen pieniä,
vähän yli 40 cm kokoisia Newbien vauvanvaatteita. Luultavasti Päivillä on
vain isompia vaatteita. Jos vauva on kovin pieni, on mukava että on vähän
sopiviakin vaatteita.
Päivin pitää olla makuulla koko ajan ja hämärässä huoneessa.
Verenpainetta seurataan tarkasti. Korkea verenpaine voi huonontaa istukan
toimintaa ja olla riski sikiön kehitykselle.
Päivi oli iloinen kun Hanna kävi katsomassa, sillä on selvä että aika tulee pitkäksi.
Vaikka paljon on vieraita käynytkin. Ja oli iloinen myös pienistä vaatteista.
Päivi lupasi laittaa ne heti vauvalle päälle kun he pääsee kotiin.
Onneksi Päivillä on noin positiivinen asenne tilanteeseen, eikä ole masentunut.
Vauva oli kuitenkin kasvanut viikossa noin 200 g, eli painoa arvioidaan
nyt olevan 1700 g. Olisihan se hyvä jos vauva saisi vielä kasvaa muutenkin, kuin
vain painoa, eli siis keuhkot kehittyisi jne...




Ensi kerralla taas lisää Salmen perheen ja koko kylän uutisia.


T. Piia

16 kommenttia:

  1. Ihana pupu siellä istuskelee. Vaaleanpunaisia joulutähtiä on tosi harvakseen kaupoissa, harmi.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jouluiset puput on niin hellyttäviä.
      Mitä lähemmäks joulua mennään, sitä vaikeampi on löytää vaaleanpunaisia joulutähtiä, ainakin täällä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sulle Outi.

      Poista
  2. Kaikki yhdyssanat väärin. Lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.
      Vaikka tiedän, että kaikki yhdyssanat on väärin kirjoitettu,
      On meillä siltikin kaunis punavalkoinen joulu. Josta me nautimme täysin sydämin. Kirjoitus virheet ei jouluamme pilaa.
      Toivon sinulle joulumieltä ja että nautit joulustasi kommentistasi huolimatta.
      Jouluterveisin Aurinkokujalta Piia.

      Poista
  3. Aivan ihastuttava asetelma. Noi puput on vaan niin söpöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna.
      Punaiset puput vaan niin kuuluu jouluun.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sulle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitti Rva Kepponen ja mukavaa alkanutta viikkoa sinnekkin.

      Poista
  5. Kaunista on. Ihanat jouluiset asetelmat
    kynttilöineen.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään niin asetelmien tekemistä, oli ne sitten jouluisia tai ei.
      Mukavaa viikkoa sinullekkin.

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja niin kauniita asetelmia♥ Jouluntunnelma valtaa jo teidän kodin:) Salmen perheen kuulumisia on aina mukava lukea! Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle.
      Ei täällä voi kuin tunnelmoida, kun tää punavalkoisuus valtaa kodin ja joulumuusiikki ja tuoksut.
      Kiva, että luet Salmen perheen kuulumisia.
      Mukavaa alkanutta viikkkoa sullekkin.

      Poista
  7. Sulla on koti jo niin kauniisti laitettu joulua odottamaan:) Ja sinulla on mainio tuo nukkekoti ja kertomukset sen asukkaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä niin tykkään joulusta ja tykkään laittaa joulua jo aikaisin, että ehtii nauttia mahdollisimman kauan siitä.
      Kiva kuulla että tykkäät lukea nukkekodin asukkaista.
      Oikein mukavaa joulun odotusta sulle.

      Poista
  8. Kaunista on. Voi kun täältäkin löytyisi joulutähtiä vaaleanpunaisena, pitääpä katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja.
      Täällä niitä on ainakin vain joulukuun alussa, vai ostetaanko ne sitten heti kaikki.
      Mukavaa tiistai päivää sulle.

      Poista