tiistai 1. lokakuuta 2019

Rebornnukke








Jos katsot oikein tarkasti, niin mitä sulle tulee ekana mieleen.
Harmi kun minä olen niin huono ottamaan kuvia.
Tämäkin nukkevauva näyttää luonnossa ja siellä sivuilla mistä mä tän tilasin
paljon oikeamman näköiseltä, kuin näissä mun ottamissa kuvissa,
mutta minkäs teet. :(

Tämän minun nukkevauvan pää ja kädet ja jalat on silikonia
ja kangas vartalo.
Hän voi periaatteessa olla poika tai tyttö,
riippuen siitä miten pukee.
Sellainen vauvanukke jolla on silikoni vartalo,
on aina joko tyttö tai poika.
Sellainen vauvanukke jolla olis ollut silikoni vartalo
olisi maksanut paljon enemmän, kuin tämä minun oma.
Sellaiset on varmasti parempia opetuskäyttöön, elokuviin, teatteriin jne.
Sellainen vauvanukke esim. juo ja kastelee.
Jotakin sellaista voi kylvettää ja talkitakin.



Tällä minun nukkevauvallani on kuitenkin varottava samalla lailla kuin
oikeallakin vauvalla niskaa.  Eli käsi pitää laittaa niskan alle tukemaan,
niin kuin oikealla vauvallakin, muuten se retkahtaa.

Tällainen body tällä nukkevauvallani oli päällä,
kun se tuli meille. En ole ainakaan vielä sitä vaihtanut mihinkään toiseen.


Tässä kuvassa näkyy millaiset hiukset nukkevauvalla on.
Vähän ne on sähköset, ei oikein saanut hyvää kuvaa.
Hiukset on tuollaiset vaalean ruskeat.
Hiukset voi olla tehdyt aidosta hiuksestakin.
Tai esim. tumma ihoisella aidot tumma ihoisen hiukset.

Päällä oli tullessa tällainen tumman sininen/vaalean sininen
koira potkupuku.




Nukkevauvan saa kaikkiin mahdollisiin asentoihin mihin oikean vauvankin.

Jalassa oli tullessa tuollaiset vaaleansiniset sukat, joissa on
keltaisia tähtiä ja jonkun eläimen päänkuvia.







Tällä nukkevauvalla on tummat kauniit ripset.
Näitä oli kahdenlaisia, sellaisia joilla oli koko ajan
silmät kiinni tai auki. Minä halusin tällaisen jolla on silmät kiinni.
Minusta ne joilla oli silmät auki, näytti paljon vanhemmilta.
Ja minä halusin nimen omaan vauvan.





Tässä on tämä vihreä fleesehuppari päällä,
joka oli meille tullessa.






Tässä kuvassa näkyy hyvin nukkevauvan nenä.
Hänellä se on siro ja kaunis.
Monella oli sellainen turvonnut nenä,
niinkuin vastasyntyneillä usein onkin.
Mutta minä halusin juuri tällaisen.

Tässä kuvassa näkyy vähän lakkiakin,
joka on valko/vihreä.
Ja siinä on tuollainen lippa,
mutta minä tykkään pitää sitä näin.




Nukkevauvalla on myös tutti, se oli myös jo tullessa.
Tuttinauhan olen ostanut itse.
Vauvan suuhun ja tuttiin josta on otettu se osa jota vauva imee pois
niin myös siihen suun lisäksi on laitettu magneetti,
jotka vetävät toisiaan puoleensa, näin tutti pysyy suussa,
mutta se on myös helppo ottaa pois.
Tässä tutti on vähän vinksallaan.



Nämä tutit ovat vanhoja käytettyjä tutteja
joita voi Tiia-Marille lahjoittaa.

Vaatteet ovat kaikki uusia.




Tässä vielä kuva hänen kauniista suustaan.
Joka oli yksi syy miksi ostin juuri tämän nukkevauvan.
Hänen suuta ei saa auki.

Mutta on myös sellaisia joilla suun saa auki
ja suuhun saa oikean tutin.
Suussa on myös ikenet ja kieli.
Mutta se näkyy myös hinnassa.
Sitten on myös sellaisia jotka nauravat suu auki.

Tässä kuvassa nukkevauvalla on sininen jonkun itse tekemä villalakki päässä.




Minusta tuo leuassa oleva suloinen pieni "kuoppa" sopii täydellisesti tälle nukkevauvalle.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tämä sininen neule takki,
jossa on ihanat valkoisella tehdyt pupujussikat,
joilla on oikeat hännän tupsukat.




Nukkevauva on 2580 g ja 50 cm, eli sellainen pienehkö painoltaan
ja pituudeltaan ihan keskiverto vauva.
Nukkevauvoja on tosi pieniä, vain muutaman sataa grammaa painavia,
ja tosi lyhyitä.
On esim. sellaisia jotka vastaavat vaikka kooltaan juuri 25 raskausviikolla
syntynyttä vauvaa.
Monille keskosvauvoille saa laitettua, esim nenämahaletkun,
sellaiset menevät yleensä opetuskäyttöön.





Sitten on tosi isojakin vauvoja n. 6 kiloa painavia
ja paljon yli 50 cm pitkiä. Sellaisella nukkevauvalla kun on silmät auki
ja hän nauraakin suu auki,
niin sellainen nukkevauva näyttää jo kolmen kuukauden ikäiseltä




Nukkevauvoja on myynnissä esim. sellaisessa osoitteessa kuin
Tiia-Marian Rebornnuket ,mistä minä tämän oman nukkevauvani ostin.
Sitten voit tilata ihan sellaisen nukkevauvan kuin itse haluat.
Voit esimerkiksi lähettää valokuvan/valokuvia ja
sinulle tehdään sen näköinen nukkevauva.
Myös painon, pituuden, onko silmät auki vai ei jne kaiken voit toivoa,
saat juuri sellaisen vauvanuken kuin haluat.




Vauvanuken mukana saa adoptiotodistuksen,
jossa on syntymäpäivä ja kellon aika
ja ne on oikeat ajat milloin nukke on syntynyt nukkevauvapajalla.
Myös paino ja pituus tulee siihen ja vauvan nimi.





Nukella on myös kynnet sormissa ja varpaissa.
Tässä alemmassa kuvassa ne näkyy paremmin.
En nyt muista mistä ne on tehty,
mutta ne on aivan kuin oikeat.                 






Aito iho värjäys ,kaikkine yksityis kohtineen.
Hiuksina ja silmäripsinä ohut laadukkain mohair.
En tiedä onko minun nukkevauvallani näin,
mutta halutessaan nukkevauvalleen tällaiset saa.




Silmistä vielä  sen varran, että jos haluaa nukkevauvan jolla on silmät auki,
silmät on kristallilasisilmät. Luulisin että sen saa valita minkä väriset silmät haluaa,
samoin kuin hiusten värin myös.



19.6.19 Kotivinkissä numero 13 juttua nukkevauvapajalta.
Olisin kirjoittanut lyhennelmän mitä jutussa kerrottiin,
mutta en nyt löydä sitä mistään.
Muistan ainakin sen, että heillä oli itsellä kolme tyttöä
ja sitten he olivat sijaisvanhempia usealle lapselle,
joista ainakin joku asui vielä heillä.
Muistaakseni hänen mies oli eläkkeellä,
mutta Tiia-Maria vielä työelämässä (tästä en ole aivan varma)
Hän oli kuitenkin ollut töissä vastasyntyneiden teholla.
Nyt he jotenkin yhdessä tekivät näitä nukkevauvoja.
Muuta en tuosta jutusta muista.

On olemassa erilaisia aihioita, mistä Tiia-Maria sitten vauvanukkeja tekee.
Osa nukkevauvoissta sitten menee vaatesovitus malleiksi.
Nukkevauvapajalla syntyy myös downin syndrooma vauvoja,
usein he menevät opetuskäyttöön ,tai isommalle downin syndrooma
lapselle leikkeihin.
Olen sitä mieltä että jokaisen lapsen elämä on tärkeä
ja jokaisella meillä täällä maailmassa on paikkamme.
Olemme sitten syntyneet millaisina tahansa, sanoo Tiia Maria.




Mistä on pienet pojat tehty: etanoista, sammakoista, koiran häntä tupsukoista.



Kuvia Tiia-Marian nukeista nyt myös instagramissa  @rebornnuketcom



Parhaat nukke yksilöt on Tiia-Marian omassa kokoelmassa.
Keskos nukkevauvat ovat Tiia-Marian suosikkeja hän tekee niitä opetuskäyttöön.



Nukkevauvat syntyvät kaukana kaupungin vilinästä,
maaseudun rauhassa Nurmossa.
Tiia-Marian kanssa asustelee aviomies Veli-Matti ja eri ikäisiä lapsia
sekä lemmikit Toivo kissa ja Lissu koira.




Mulla on tosissaan vaikeuksia keksiä nimeä tälle kauniille poika nukkevauvalleni.
Voisitteko auttaa , ehdottakaa jokainen jotakin nimeä,
varmasti niistä sitten jonkin kelpuutan.




Tällainen postaus tällä kertaa,
ensi kerralla myös jokin uuden hankinnan esittely.

Oikein mukavaa lokakuun alkua teille kaikille.
Nauttikaa ilmoista, aina kun ei sada
ja miksei silloinkin, sehän on vaan pukeutumis kysymys.
Paitsi meidän Pyry koira ei kyllä tykkää yhtään
kun jääkylmää vettä sataa niskaan,
muttei se kyllä anna mitään päällensä pukea.
Aikamoinen luonne meidän vanhuksella.


Piia


p.s Jos Tiia-Maria luet tämän jutun.
Korjaathan kaiken mitä olen kirjoittanut väärin.
Ja pyydän jo etukäteen anteeksi,
mitä olen väärin kirjoittanut.


p.s.s Rakastuin niin tähän poika vauvanukkeen,
että varasin hänelle pikku-siskonkin jo.
Saan sen parin viikon kuluttua.
Hän on hyvin paljon iso veljen näköinen.





18 kommenttia:

  1. Arvostan kovasti heitä jotka nukkeja osaavat tehdä. On kyllä ihan oikean vauvan näköinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä, arvostan kaikkia jotka osaavat käsillään jotakin tehdä. Itse kun en osaa. Mutta kai minullakin jokin tekemisen taito on, eikö meillä jokaisella ole.
      Minustakin se on ihan kuin oikea vauva ja sitten kun otat sen syliin, se painaa, mun nukkevauva esim. sen pari kiloa ja pää ja kaikki raajat retkahtaa niin kuin vastasyntyneellä, jos et tiedä varoa ja nostaa niinkuin oikeaa pientä vauvaa.
      Oikein mukavaa lokakuun alkua.

      Poista
  2. Osaapa ollakin oikean vauvan näköinen, mutta varmasti helppohoitoisempi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihan kuin oikea vauva, kaikki kynnet ja silmäripset ja kasvojen värjäys ja mikä tuoksu, mä en nyt millään muista mistä se tulikaan.
      Mun lapsella on parin viikon ikänen vauva, joka on mielettömän helppo hoitoinen, mutta onhan siinä kuitenkin ne pakolliset jutut: vaipan vaihto, syöttäminen, kylvettäminen jne. vaikka mitä.
      Mutta tämä minun nukkevauva vaan istua nököttää tuossa sohvalla, missä mä voin sitä ihailla.
      Hyvää lokakuuta sullekkin.

      Poista
  3. Mitä tuollainen nukke maksaa? Pelottavasti oikean näköinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaa kannattaa varmaan kysyä joltakin rebornnuken tekijältä,
      joita suomessakin on useita. Hintaan vaikuttaa niin hirveän moni asia.
      On kyllä niin oikean näköinen ja sitten kun otat syliin, suu melkein loksahtaa auki, kun nukkevauva onkin oikean painoinen ja niska ja kaikki raajat levähtää auki niinkuin vastasyntyneellä,
      jos et osaa varoa. Mun piti ainakin aluksi ottaa ainavaan uudelleen syliin. Ja sekin että se ottaa oikeasti tutin suuhun.
      Mukavaa lokakuun alkua sulle.

      Poista
  4. Onpa aidon näköinen! Minä ehdotan nimeä Nooa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tää nukkevauva on jopa mun ottamissa huonoissa kuvissa oikean näköinen, niin voitte vaan uskoa miltä nukkevauva näyttää kun näkee kasvoista kasvoihin.
      Voi Outi sä olet ihana, tää nukke on nyt Nooa. Mutta keksikää vaan nimiä, niin tytön kuin pojan, molempia on vielä tulossa.
      Oikein ihanaa torstai päivää sulle, toivottavasti tapahtuu jotakin plussaa.

      Poista
  5. Ompa aidon näköinen. Täytyy olla tekijä, kun osaa tehdä.
    Mä olen huono antaa nimiehdotuksia.
    Mielessäni mietin vaikka mitä, mutta hylkäsin kaikki.
    Tuo Outin ehdotus tuossa on kyllä hyvä, Nooa sopis noin pienelle pojalle.
    Nyt on pakko mennä sohvalle löhöämään. Yläselkä ja niskat ollu viikon jumissa. Huomenna aika Känsälälle, jos sais jumit auki.
    Mukavaa iltaa vauveli kanssa.
    >Leena L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Leena!
      Minun tietääkseni Tiia-Maria on tehnyt näitä jo vuosi.
      Harjoitus tekee mestarin.
      Uskokaa tai älkää mutta tää on mun äidin näkönen. Äiti on kuollut jo 12-vuotta sitten.
      Olisit vaan kirjoittanut ne nimiehdotukset tänne.
      No hyvälle niksauttajalle ainakin olet menossa, toivottavasti saat apua. Mä kyllä tiedän mitä on kipu.
      Mä en melkein taho kehata kirjoittaa, mutta se istuu tuossa, niin että mä näen sen. mutten mä sitä minnekkään kaapin perälle ostanut.
      Mukavaa ja kivutonta torstaita sulle Leena. :)

      Poista
  6. Enai ailmäyksellä luulin oikeaksi vauvaksi. Kyllä on kiva nukke, tuolla jaksaisi varmaan lapsetkin leikkiä kun voi pukea ja riisua.
    Sinulle ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole ikinä nähnyt näin paljon oikean näköistä vauvaa, joka onkin nukke.
      Tätä ei voi kovin pienelle lapselle antaa leikkeihin, taitais aika äkkiä lähteä hiukset ja silmäripset. Eikä näitä ole lapsille tarkoitettukaan, vaan opetus käyttöön esim kätilöille, elokuviin, näytelmiin, aikuisille koriste käyttöön jne. ja aika kalliskin leluksi lapsille.
      Oikein ihanaa syksyä sinullekkin.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, nukkevauva istuu tuossa ihan lähelläni, katson aina välillä häntä. Ja naurakaa vaan, mutta siinä on paljon meidän ja miehen suvun näköä. Mutta tiedän että välillä ihminen näkee mitä haluaa.
      Oikein ihanaa syksyn jatkoa sinulle.

      Poista
  8. Niin,niin aidon näköinen-luulin ihan oikeaksi vauvaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kävi ihan samoin, kun näin rebornnuken ensi kerran, mutta kyllä vieläkin kun katson tuota Nooaa tuossa, niin olen melkein kuulevinani tuhinaa.
      Oikein tosi mukavaa syksyä sulle.

      Poista
  9. Heräsi mielenkiinto, että mihin tarkoitukseen nuken itse hankit?

    VastaaPoista
  10. Minun nukkevauva tulee kyllä ihan "koristekäyttöön"
    Mietin että jos laittaisin Nooan istumaan lastenlasten leikkihuoneen korkean hyllyn päälle. Meillä on vanhin lastenlapsi 5-vuotta ja muut viisi siitä nuorempia. Ajattelin että jos kuitenkin tulisi kiusaus ottaa nukke leikkeihin. Ajattelin sitten muutenkin että parempi paikka olisi yhdessä makuuhuoneessa josta on tehty vähän kuin toinen olohuone. Siellä on 100-vuotta vanha Norjan lapista ostettu puusohva, siinä olisi hyvä paikka Nooan istua. Sinne huoneeseen ei pääse koira, eikä lastenlapset. Siihen on koiran takia jouduttu laittaa portti, tullut vähän vanhuuden vaivoja.
    Minä tykkään muutenkin kerätä nukkeja ja pupuja. Laskin juuri yksi päivä, että minulla on esillä 16 Anneli Haverisen tekemää nukkea ja pupua ja sitten on vaikka kuinka monta tonttua, pitää laskea jouluna montako niitä on.
    Sitten on tietenkin mun nukkekoti kylä, jossa asuu 14 eri perhettä ja lapset ja kotiapulaiset vielä päälle. Ja kaikki kotieläimet.
    Kun mun täti näki mun nukkekodit, hän sanoi ,että mä käyn niillä lapsuuden asioita läpi. Voi ihan hyvin olla tottakin.
    Tulipa turhan pitkä sepustus.
    Oikein kaunista syksyä sulle.

    VastaaPoista