perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kasvari + Salmen perheen kuulumisia.






Otin muutamia kesäisiä kuvia meidän tulevasta kasvihuoneesta.


Kasvarista puuttuu muutama lauta sieltä ja täältä.


Ja lattia on tekemättä, laatat käydään ostaan tänään.


Olis niin kiva kun ehtis jotain laittaa sinne tänä kesänä kasvamaan.



Salmen perheen kuulumisia:



Äidin ystävistä Päivi asuu kaikista lähimpänä Salmen perhettä.
Samalla tontilla, Salmen perheen omistamassa pienessä talossa.
Siitäkin Salmen perhe saa vähän tuloja.
Salmen perheen talohan on alunperin yli 100-vuotta vanha.
Päivin ja Vellun talo on ollut talon työntekijöiden asunto aikanaan.
Kuvassa Päivi äiti siivoaa makuuhuonetta aamukuntoon.
Päivi tykkää, että heidän pieni koti on aina siisti.
Kun Veeti tuosta pari vuotta kasvaa pitää perheen katsella isompi asunto.


Talvella kylässä riehui kova kuume,yskä tauti,
johon varsinkin pikku lapset sairastui.
Veeti taisi olla kylän lapsista ainoa joka pysyi terveenä.
Veeti on myös kylän nuorin asukas.
Vellu on ollut todella ahkera hoitamaan Veetiä.
Isyysloman hän on jo pitänyt, se oli yksi parhaista kokemuksista hänen elämässä.
Varmaan siksikin Päivi on jaksanut niin hyvin tämän Veetin pikku vauva iän.
Päivi äiti ei vielä tiedä kuinka kauan hän aikoo olla Veetin kanssa kotona.
Tästäkin kuvasta näkee miten hyvin Salmen perhe on pienen hirsi mökin saneerannut.



Kun välimatka on niin lyhyt, niin Marjatta ja Päivi käyvät usein toisillaan kahvilla
ja vaihtamassa kuulumisia.
Vaikka kylän naisporukka on hyvin tiiviisti yhdessä, ovat Marjatta ja Päivi silti vielä
läheisempiä toisilleen.
Päivi ja Vellu ovat suunnitelleet kesäloma reissua. Ja sellaisia asioita Päivi
Marjatalta kyselee. Miten heillä on onnistunut reissut pienen vauvan kanssa.
Kyläläisillä on kaksi asuntoautoa ,joita Hannan ja Kirsin perhe lainaa/vuokraa
jos eivät juuri itse silloin tarvitse.
Päivi ja Vellu on suunnitelleet neljän päivän reissua Jyväskylän suunnalle.
Vellun vanhemmat asuvat siellä.
Marjatta vakuuttaa että pienen lapsenkin kanssa voi matkustaa,
kun kaikki menee vauvan ehdoilla.




 - Onko äiti se mökki nyt varmasti vuokrattu meille? Anne kysyy.
 - On toki, äiti vastaa ja hymyilee.
Maija ja Anne miettivät minkälaiset synttärit he järjestäisivät perheen isälle Aimolle,
kun hän täyttää 40-vuotta.
Sitten äiti keksi ,että he vuokraisivat mökin Lappajärven rannasta,
kun he asuvat aivan kylän laitamilla kaukana järvestä.
Juhlat olisivat melko pienet, sitten kun isä täyttää 50-vuotta voisi pitää isot juhlat.
Äiti mietti, että juhlat voisivat toimia nyyttäri periaatteella.
Ohjelmaakin voisi järjestää, ainakin lapset olisivat innoissaan ja miksei aikuisetkin.
Takassa voisi paistaa makkaraa jne...
Saunan voisi lämmittää ja sieltä käydä uimassa.
Aimo olisi varmasti onnellinen sellaisista juhlista.
Kymmenen vuoden kuluttua voisi sitten olla muodollisemmat juhlat.


Elma vauvahan oli tosi sairas silloin loppu talvesta, kun kuume tauti riehui kylässä.
Hän oli oikein Seinäjoen keskus-sairaalassa lasten teho osastolla.
Mutta onneksi hän sitten alkoi parantua, eikä mitään jälkitautia tullut.
Perheen pentu koirakin on kotiutunut ja suhtautuu vauvaan suojelevasti.


Äiti pohtii sisustus juttuja. Perheen makuuhuone on koko valkoinen
ja äiti haluaisi siihen vähän väriä.
- Vaihda keittiöstä tai olohuoneesta sinne musta valkoinen matto, niin saat sinne
väriä, ehdottaa isä.
- Mutta sehän olisikin hyvä idea, huudahtaa äiti.
- Eikä maksaisi mitään, sanoo Anne pikkuvanhasti.
Hyvä idea miettii äiti, kokeillaan.


Veeran synttärit olivat kevät talvella. Hän oli saanut luvan kutsua sinne kaikki kylän tytöt ja pojat.
- Ja poikiahan minä en sitten kutsu, tokaisi Veera.
Tytöistä tuli kaikki eli: Pia, Anne ja Paula. Poikia olisi ollut kolme.
Vauvoja kylässä onkin tällä hetkellä monta, eli seitsemän.
Synttärit olivat oikein hauskat.
- Oliskohan meillä vielä hauskempaa, jos pojat olisi kutsuttu? pohti Pia.
-  Olisikohan nuo edes tulleet, epäilee Anne.
- Minusta tuntuu että niitä harmittaa, kun ne ei päässeet mukaan, sanoo Paula.
- Ei nekään ole pyytäneet meitä niiden synttäreille, Veera lopettaa keskustelun.


Hanna äitihän on hammashoitaja ja hän meni töihin vaikka Eila vauva on vielä
melko pieni. Mutta heille tulikin kotiin Eilaa hoitamaan Alissa hoitaja.
Vili on kunnan lääkärinä ja hänellä menee monesti myöhään töissä
ja välillä yön ylikin. Niin että Alissa on enemmän kuin tarpeen.


Tässä Alissa laittaa vanhempien makuuhuonetta kuntoon.
Hän on kovasti tykännyt olla perheessä töissä. Alissa on sinkku, hän ei ole ollut
ikinä naimisissa.
- Ota meidän isä, sanoo Paula
- Voi tyttö kulta ei sitä niin vaan ketään oteta.
Paula tykkää paljon Alissasta ja kyllä Paulakin on Alissan mielestä oikein mukava tyttö.


Eila vauvan huone poikkeaa talon musta valkoisesta linjasta, mutta pitäähän sitä
nyt pikku prinsessalla olla pinkki huone.


T.Piia




8 kommenttia:

  1. Kasvihuoneesta tulee hieno, mukava on tuollaisessa kesäherkkuja kasvatella! Kiva oli lukea Salmen perheen kuulumisia, niin kauniita huoneita ja huonekaluja! Kesäloma matkat on nyt varmasti monen mielessä, itsekkin on usein miettinyt että asuntoauto voisi olla kiva tapa matkustella:) Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että siitä tulee hyvin minun näköiseni kasvari.
      En tiedä ehtiikö tänä kesänä paljon kasvatella.
      Salmen perhe on ollut välillä tauolla, niin kuin koko blogikin.
      Mekin vielä mietitään lähdetäänkö tänä kesänä asuntoautolla tai asuntovaunulla reissuun tuonne Jyväskylän suuntaan.
      Kiitos ja samoin sinne.

      Poista
  2. Oi, kuinka ihanan kasvihuoneen sinä saat. Mukava odottaa, mitä sinne laitat kasvamaan.
    Oletko koskaan kokeillut kasvattaa itse tomaatteja?
    Eilen tuli mieleen se tomaattiautomaatti, josta sai ostaa ja jättää maksun possuun. Paikka oli jossain Jyväskylän tien varrella muistaakseni. Ei kuitenkaan koskaan ehditty käymään siellä. Oliskohan se vielä tänä kesänä siellä. Oletko kuullut paikasta. Oli kuulema tosi hyviä tomaatteja siellä.
    Oli mukava kuulla Salmen perheen kertomusta taas.
    Kauniita kuvia nukkekodista. Mitähän uutta kuullaankaan vielä.
    Ostettiin tänään Koristeomenapuu pihaan. Toivottavasti kasvaa ja viihtyy. Linja-autoaseman parkkipaikan nurkassa on sellainen ja viimekesänä ihastuin siihen. Oli niin kauniita kukkia puu täynnä.
    Se on vähä niinkuin joku muisto tai miksi sitä nyt sanoisi, kun tämä talo on nyt meidän. Siksi se puu istutettiin. Toivottavasti se kukkii hyvin ja tuo iloa silmälle.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi siinä ei ole muuta isoa hommaa kuin se lattian teko.
      En ole kasvattanut koskaan itse tomaatteja, vai kokeilinkohan kerran. Nyt aion kokeilla.
      Taisit kerran kirjoittaa siitä tomaatti paikasta. En ole itse sitä nähnyt/käynyt, mutta meillä on suunnitelmissa mennä asuntoautolla/vaunulla neljän päivän reissulle Jyväskylään päin. Pitääpä pitää se paikka mielessä.
      Jaa-a mitähän Salmen perheestä ja heidän tutuistaan vielä kuullaankaan.
      Minullakin on koriste omenapuu. Se kukki kun ostin sen, sitten kaks vuotta kitui, oli valtavasti kirvoja.
      Nyt tänä vuonna kukkii taas vähän. En ole saanut siitä kunnon kuvaa. Tuossa ekassa kasvari kuvassa se näkyy sen kasvihuoneen edessä. Katso tarkasti.
      Aurinkoista viikonloppua.

      Poista
    2. Huomenta. Siellä se koristeomenapuu näkyy. Pitää netistä etsiä hoito-ohjeet, jos löytäis. Lannotteet pitää vielä hakea. Noissa norjanangervoissa oli kirvoja muutama kesä sitten. Oli surkeen näkösiä. Ruiskutin jollain aineella ne ja jossain vaiheessa ne leikattiin alas. Viime kesänä oli kyllä hyviä ja nytkin ne näyttää olevan kunnossa.

      Poista
    3. Siinä on aika paljon kukkia, en vaan oikeen saanu niitä kuvaan.
      Kirjoita koristeomenapuu hoito, sillä tuli hyviä ohjeita.
      Mulla ei ole norjanangervoissa koskaan ollut kirvoja.
      Sen koristeomenapuun suihkutin mäntyneste saippua liuoksella.

      Poista
  3. Kasvihuoneesta tulee ihana? Onkohan kenelläkään Salmen perheestä innostusta puutarhanhoitoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin minustakin.
      Kyllä Oikein Salmen perheellä on iso kasvimaa ja kasvihuone.
      olen niistä joskus kirjoittanut.

      Poista