perjantai 28. kesäkuuta 2019

Köynnöksiä ja vähän muuta






Tämäkin nurkkaus alkaa täyttyä, niin kuin halusinkin.
Köynnöstä täytyy näköjään käydä vähän ohjaamassa oikeaan suuntaan,
ei oikein voi tänne sisälle kasvaa.
Ja ruusut kukkii.
Onko kukaan muu huomannut että tänä kesänä kaikki kasvit on jotenkin rehevämpiä
kuin ennen, vai kuvittelenko minä vain.


Tämä on ihan pohjois nurkkaus, vähän illalla aurinko paistaa.
Talvella tulee katolta kaikki lumet niskaan ja keväällä viimeinen jää klöntti
on just tässä ikkunan alla.
Sitkeitä ne on noi kasvit.



Tässä yksi ehdottomasti minun lemppari kukistani.

Ja tässä mun lemppari puu, voi kuinka kauniita nuo uudet tämän vuoden kasvut on.


Hassua kuvata tätä polkua näin kesäkuun lopussa ,kun kaikki on vielä niin pientä,
että koko polku näkyy. Elokuun lopussa kaikki kasvit on kasvaneet niin että polkua
voi tuskin kävellä.


Mä tykkään ihan tosi paljon köynnöksistä. Mutta vaikka meillä menestyy niin hyvin
kaikki muu, niin köynnökset kituu tai kuolee, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.


Tää valkoinen sireeni on vasta pieni alku, mutta jo niin kaunis.


Tää havupuu on kitunut monta vuotta ,mutta nyt se on lähtenyt kunnolla kasvamaan.


Tämä on minun mieleen, kun vaan noi köynnökset kasvais.


Varjosta valoon. Tässäkin köynnös on viimein alkanut kasvaa.


Tossa vasemmalla on toi nurmikko josta on tarkoitus tulla myös kukkapenkki.



Tuolla lehtikuusen  takanakin yksi köynnös yrittää kiivetä.


Tossa nurmikko lämpäreellä kasvaa pieni omenapuu. Laitoin keväällä siitä kuvan, kun jänis oli syönyt sen tosi pahasti. Mun piti laittaa siihen sitä haava salvaa, mutta se jäi.
Nyt tuossa puussa on lehdet ja kukkiakin oli. Saa nähdä miten sen kanssa käy.





Siellä se kasvihuone on. Eipä ole ollut voimia sitäkään laittaa.
No, ensi vuonna sitten, jos elämää riittää.


Runkosyreeninkin varsi on ihan hukassa, ei ole kukaan ehtinyt/jaksanut leikata
niitä ylimääräisiä "varsia" pois.


Köynnös :) polkuja, ruusuja...


Tämä unikko on kans ollut sitkeä, eikä ole suostunut kasvamaan meillä.
Nyt mulla on näitä muutama alku. Musta olis kiva kun näitä kasvais siellä sun täällä.





Tämmöiset kasvustot on minusta tosi kauniita ,vaikka ne ei edes kuki.
Tää on mulla tiukasti kasvulaatikossa ettei leviä, mistä se kovasti tykkää.


Tää  vanha rakas perenna puskee kohti aurinkoa.









Voi, mikä kaunis pieni kaunokainen.


Tässä pitäis näkyä tän kukkakaaren köynnökset. Yhden talven yli menneet.


Yksi nurkkaus pihasta.


Tässä on nyt se kärhö jonka olen siemenestä kasvattanut ja joka oli pienenä/keväällä
puna vartinen ja lehtinen, kärhö on nyt muuttunut vihreäksi. Kukka nuppuja on jo
paljon, kukka on pieni ja vaatimaton, mutta niitä on jokaisessa kukka nipussa paljon.
Otan sitten kuvan kun kukkii.
Jos tiedät mikä kärhö on kyseessä, kerro ihmeessä.


Mooseksen palavapensas ?
Kuvasta tuli tosi suhero, laitetaan nyt silti tänne väärässä paikassa
kasvavien kasvien joukkoon.


Tää kuunlilja kyllä aina pysäyttää.


Siis mikä löytö. Jos tuo on se kaunis perenna jota minä luulen, pitää napata se
talteen tuolta. Minusta se on reunus kasvina kaunis. Mutta mistä se on tuohon tupsahtanut.


Koristeomenapuun oksa ja kasvihuone .


Tämänkin värinen unikko löytyi.


Akileija parka taistelee tilasta ja tämän taistelun se kyllä häviää.
Sekin pitää pelastaa.


Siinä voi istuskella, jos ehtii.


Mikä lie, mutta erikoisuudessaan kaunis.








Täältäkin löytyi akileija.


Nämä pionit on niin varjossa, etteivät kuki tälläkään korkeudella vielä vähäänaikaan.


Tämä ei taida olla onneksi se hävitettävä ruusu, eikös sen kukka ole yksinkertainen?


Vaikka tämä ruusu on levinnyt aivan valtavaksi, ei tämäkään ole mielestäni se
hävitettävä ruusu, koska ei ole yksinkertainen.
Tätä pidetään kurissa ruohonleikkurilla, tästä sen ei anneta levitä.
Tuli lastenlasten isompi liukumäki kuvaan.


Tämäkin on minusta komea havupuu.
Tämän tarina on sellainen, etten oikein tiedä viitsiikö kertoa.
No, me oltiin miehen kanssa metsässä kävelemässä.
Minä sanoin että haluaisin meidän pihaan muutaman kuusen ja männyn,
muttei viitsis ostaakkaan. Ojan reunalla kasvoi pienen pieniä kuusia ja mäntyjä.
Ajateltiin ettei nuo kuitenkaan tuossa saa kasvaa ja otettiin muutama alku.
Nämä oli niin pieniä, että mahtuivat hyvin taskuun.
Luulin että tämä on pieni kuusen alku, mutta hupsista...
Nyt siinä kohtaa mistä tämä pieni taimi tuli meille on iso asutusalue.
Mutta tunnustan että väärinhän se oli tehty.




Mahtuisiko tähän puskaan enää yhtään ruusua. no ehkä yksi ;)


Juhannusruusu parka yrittää kukkia pihan melkein pimeimmässä nurkassa.
Nyt kun mä olen kirjoittanut tätä musta alkaa tuntua että vähän joka
kasvi on väärässä paikassa.
Ei muuta kuin joka kasvi ylös ja piha uusiks, no ei vais.



Tää on vähän sama kuin tuo ruusu, että ei enää paljon enempää kukkia mahtuis.


Tästä köynnöshortensiasta mä olen vähän iloinen.
Sitä ei saa oikein kunnolla kuvattua, kun siinä on niin paljon kasveja edessä,
no yläosa näkyy.
Me asutaan kuitenkin nelos ja vitos vyöhykkeen rajalla.
Ja tää on sellanen paikka johon paistaa hetken aamuaurinko.
Hitaasti on kasvanut ,suureksi tullut ja iloa antanut.


Päivässä kukkia on poksahtanut auki monta uutta.


Minulla on keltainen ruusu, joka on tehnyt minulle nupun ja kaksi kukkaa.
Minusta tuntuu että tämän ruusun pitäisi menestyä vain etelä suomessa,
en ole ihan varma tästä, kun en muista ruusun nimeä.
Niin kuin kaikki kasvit tänään ,tämäkin on ihan väärässä paikassa,
mutta väärässäkin paikassa voi näköjään ilahduttaa.



Tällaista tänään!

Piia




26 kommenttia:

  1. Ihastuttava puutarha! Taitaa olla akileija tuo kaunis sininen kerrottu kukka. Tänä kesänä on ollut riittävästi kosteutta, koska meilläkin kerrostalon pihassa kaikki kukkii ilman mitään hoitoa, myös rikkaruohot! Istu toki penkille joka päivä ja katsele kaikkea kaunista, kerää energiaa talveen, voimaksi pimeään ja kylmään vuodenaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, puutarha on ainakin mulle rakas.
      Voi muuten ollakkin akileija. Katsoin sen lehtiä ja ne tosiaan on akileijan lehdet. Mutta kukka ei kyllä tosiaankaan ole yhtään akileijan kukka, mutta kaunis kylläkin ja kasvi on hyvin matala.
      Täällä meillä ei ole satanut juuri ollenkaan, mutta silti kaikki oikein kukoistaa. Taitaa olla vaan katsojan silmissä.
      Minun tosiaan pitäisi istua penkillä , sillä minulla olisi siihen nyt täysi oikeus, kun on leikattu tuo selkä ,enkä voi kumartua yhtään rikkaruohoa kohti.
      Ihanaa kesän jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Kaunista! Juhannusruusut on ihania vaikkakin kovin piikikkäitä. Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.
      Juhannusruusua tosiaan kannattaa vain ihailla, ei koskea.
      Hyvää viikonloppua myös sinne.

      Poista
  3. Paljon upeita kuvia on iloksemme ilmestynyt. Sinulla on iso kukkatarha.
    Hyvää tulevaa heinäkuuta sinulle ja kukillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli.
      Meillä on kyllä aika iso piha ja paljon kasveja, mutta tuntuu että kukkia on aika vähän, mukava jos se kuitenkin näyttää myös kukkatarhalta toisten silmissä.
      Mukavaa heinäkuuta sinullekkin ja sanon kyllä kukilleni terveiset kun niiden kanssa seuraavan kerran puhun. :)

      Poista
  4. Sulla on kivan näköisiä portteja pihassasi. Itsekin sellaisesta mökkipihaan haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, minusta ne on niin kivoja. En osaa nyt sanoiksi pukea, mutta ehkä ne luo puutarhaan kuin huoneita. Pionihuone, havupuuhuone tjs.
      Oikein hyvää heinäkuuta.

      Poista
  5. Rehevää ja kaunista. Hurja työmaa siinä on, jos "väärissä paikoissa" olevia aletaan siirrellä. Mutta puutarhanhoitohan on kivaa ja työ ei tunnu työltä, kun siitä nauttii.

    VastaaPoista
  6. Niin minustakin on juuri rehevää.
    Kyllä se mun sanoma väärissä paikoissa olevien kasvien siirto on ehkä vähän suurisuuntainen suunnitelma, kun ei saada/jakseta tai keretä hoitaa niitä edes noissa väärissäkään paikoissa. Ehkä se oli huumoriakin minulta.
    Oikein hauskaa heinäkuuta.

    VastaaPoista
  7. Voi, että. Kaunis puutarha. Niin paljon kaikkia kukkia.
    Tuo on kyllä uskomattoman kaunis, se liilan värinen kukka. Akileija?
    Onkohan noita unikonsiemeniä kaupoissa. Perjantaina niitä Tokmannilta etsin, kun käytiin.
    Mitenhän ne lähtis kasvaa, jos vaan heittäisi pellolle😂Annoin nimittäin isännälle periksi, ettei pientä siivua pihan perältä leikattais ruohoa. (se on nyt isännän luonnonsuojelualue😂😂) Pihalla, kun istuin yks aamu, tuumasin, jotta siellä heinikossa olis kiva olla kukkia. Sais perhosille ja muille öttiäisille ruokapaikkoja. En tiiä kasvaisko ne noin vaan ruohikossa. Olis niinku ennen vanhaan. Päivänkakkaroita ja kissa kelloja ym luonnonkukkaa.
    Nyt alkaakin heinäkuu. Nopeesti menee aika.
    Lämpimiä päiviä ja sadetta tarvittaessa puutarhaasi.
    >Leena

    VastaaPoista
  8. Kirjoittelin tuohon edelliseen postaukseen, pyöreän kukkapenkin kuulumisia. 😀
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Viime yönä oli tullut ihan täysillä vettä. Mä olin sairas, niin en ollut edes herännyt. Mies herätti aamulla sitten aamulla kaheksalta mies tuli herättään kahville. Muutamat tirsat olen ottanut. Kävin tänään hammaslääkärissä ,mutta ei otettu vieläkään koepalaa siitä kielestä,vaan vieläkin vaan seurata. Ehkä se vielä paranee. Ehkä.

      Poista
  9. Todella ihania nuo erilaiset metallikaaret teidän puutarhassa.
    Kivaa viikonloppua sinulle Piia ja kiitos aivan ihanasta kommentistasi minun blogiini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään niin paljon köynnöksistä, mutta ne ei, oikein kukosta meidän puutarhassa, niin ,kuin kaikki muu. Tai sitten mä olen vaan liian hätäinen.
      Nyt on jo uusi viikko, niin että hyvää uutta viikkoa ja heinäkuuta.
      Minusta tuntui että sinä olit sen tarpeessa.

      Poista
  10. On kyllä kaunis, ihanan rönsyilevä ja paljon kauniita yksityiskohtia täynnä oleva piha.

    Rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, vielä kun sais kukkivia kukkia lisää, niin olisin aika tyytyväinen.
      Ja kun ei nokkoset sunmuut rikkakasvit valtais koko pihaa kun en saa tänä vuonna siellä paljon mitään tehdä.
      Mukavaa kesänjatkoa.

      Poista
  11. Ehkä minä olen ottanut kuvia vain kukista, sillä minulla ei todellakaan ole mikään kukkapiha.
    Täällä meilläpäin ei ole oikein satanutkaan , paitsi nyt kahtena viime yönä, Niin että luulis, ettei se meillä ainakaan siitä johdu toi rehevöityminen.
    Nyt on jo tiistai päivä, joten hyvää tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
  12. Kiitos ja oikein mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  13. Unikot on kauniita. Tykkään tosta kaariportista. Valtavasti kukkalajeja.
    Tehän suorastaan pelastitte sen pienen taimen :)
    Teillä on ihanan suojaisa piha.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun unikot kukkii niin vähän aikaa.
      Mutta kauniita ne on ja kauniin värisiä.
      Niinhän siinä tais käydä, että muuten olis jäänyt talon alle.
      Viidakoksi lapset tätä meidän pihaa yhteenaikaan sanoi.
      Samoin sinne, mukavaa viikonloppua.

      Poista
  14. Köynnöksillä saa rehevyyttä pihalle. Tyylikkään näköistä vaikka väärissä paikoissa kasvit ovatkin😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta köynnöksillä saa myös salaperäisyyttä. Sitä minä ainakin pihaani kaipaan.
      Hih, hassua että näinkin voi käydä, kun kasvit on väärissä paikoissa voi kaikki näyttää aika hyvältä.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  15. Siinäpäs on kasvi poikineen. Ihanan runsasta. Köynnökset on aina parasta,

    VastaaPoista
  16. Onhan noita tullut muutama istutettua, mutta mä haluaisin vielä aika monta lisää. Mä tykkään runsaudesta ja salaperäisistä sopukoista.
    Köynnökset on kyllä niin parasta.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista