tiistai 24. syyskuuta 2019

Rakas harrastus









Joku ,en muista enää kuka, koska siitä on niin kauan.
Mutta hän pyysi, että kuvaisin nukkekotia ja tekisin siitä postauksen.
Nyt sain viimein otettua kuvat ,kun sais vielä tekstin kirjoitettua.
Toivottavasti tämä henkilö nyt huomaa juuri tämän postauksen.
Kuvasin mielestäni monta huonetta ,mutta 34 huonetta jäi vielä kuvaamatta.
Eli tämä aikuisten nukkekoti harrastus on paisunut aika lailla.





Alussa tämä kertoi Salmen perheen ja heidän mummolansa elämästä.
Hiljalleen tämä on paisunut kertomaan koko kylän elämästä
ja jo vähän kirkonkylänkin elämästä.

Tämä nainen on juuri muuttanut kylälle miehensä kanssa.
Heillä on suurin osa tavaroista vielä muuttolaatikoissa.
Kaksi huonetta alkaa vasta olla siinä kunnossa,
että niistä voi ottaa kuvia tänne blogiin.
Lamput nyt puuttuu vielä kaikkien huoneiden katosta.




Tämän perheen ihmisten nimiä emme vielä tiedä.
Emmekä sitä miksi he ovat muuttaneet tälle kylälle,
eli sitä ovatko he muuttaneet kylälle töihin.
Mutta kyllä se aikanaan selviää,
niinkuin sekin onko heillä lapsia.



Tämä toinen perhe on muuttanut myös kylälle,
suunnilleen samoihin aikoihin,
kuin tuo edellinenkin perhe.
Salmen perheen pappa haluaisi jo kovasti saada selville
minkä nimisiä perheitä kylälle on muuttanut ja miksi.
Sen takia hän on jo hoputtanut mummoa leipomaan pullakranssin,
että päästäisiin tutustumaan uusiin perheisiin
ja toivottamaan perheet tervetulleiksi.                                                                                     
                                                                                                                                                                  Heillä on vasta yksi huone valmiina,
mutta se on todella iso huone.
Se on kalustettu olohuoneen ja takkahuoneen yhdistelmäksi. 
Uusi perhe on siihen oikein tyytyväinen.
Nyt pitää tehdä kaikki muutkin huoneet valmiiksi.
Ennen kuin molemmat menevät töihin.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     


Salmen perhe on rakentanut uutta ranta saunaa niin lähelle,
kuin vain saa rakentaa järven rantaa.
Kaikki on vielä pahasti kesken,
mutta kyllä kaikki ovat jo saunoneet siellä.
Salmen perheen äiti Marjatta aikoo nyt mennä saunaan ja uimaan.
Naapurin isäntä Kalle on ollut lämmittämässä saunaa
ja he saavat sitten saunoa Salmen perheen jälkeen.





Pukuhuoneen ja pesuhuoneen puolella on vielä todella keskeneräistä.
Mutta se ei Salmen äitiä haittaa. Hän peseytyy nopeati ja ui sitten todella
kauaksi järvelle ja käy vielä sitten huuhtelemassa itsensä.
Kiitos lämpimistä löylyistä ja vedestä äiti huikkaa Kallelle ohi kulkeissaan.
Sitten äiti kiiruhtaa sisälle, katsomaan kaksosia ,
että Isä pääsee Karin kanssa saunomaan.
Pia menee tällä kertaa mummun ja papan kanssa.
Kaksosia ei enää viedä rantasaunaan,
vaan äiti pesee heidät sisällä kylpyhuoneessa.
Mummu tykkää pestä pyykkiä, niin kuin ennenvanhaan,
eli saunan pesuhuoneessa pyykkilaudalla.
Hän onkin jo alkanut "rakentaa" pyykinpesu paikkaa itselleen.




Kasvihuoneen katto ainakin on niin pesua vailla, että.
Mutta kun monet kukat kukkii vielä, kun ei ole ollut pakkas öitä,
aamullakin oli +0,4 astetta ja kasvihuoneessa on vielä lämpimämpi,
kun ovi on kiinni.
Mutta päivistä se on kiinni, kun viimeinenkin kukka kuolee.
Sitten vielä ennen talvea, oikein teho pesu kasvihuoneessa,
sitten on taas keväällä kiva aloittaa uusi kasvukausi.














Salmen perhe laajensi vähän aikaa sitten taloaan,
kun perheeseen syntyi kaksos tytöt.
Tässä on perheen pojan Karin huone.
Hänen paras ystävänsä Vesa on tässä kuvassa hänen luonaan,
niin kuin usein muulloinkin.






Remontissa tehtiin niin kutsuttu kirjasto/sali,
joka arkikielessä on toinen olohuone.
Perheellä on nimittäin aika pieni olohuone.
Ainakin jos kaikki perheeseen kuuluvat ovat yhtä aikaa paikalla:
eli Jarmo isä, Marjatta äiti, Kari poika, Pia tyttö,
kaksos tytöt Virpi ja Tarja.
Ja perheen pappa Olavi ja mummu Elsa.
Mummulla ja papalla on oma koti aivan Salmen perheen kodin lähellä.
Mutta mummo ja pappa ovat siellä melkein vain öisin
ja viikonloppuisin vähän enemmän päivälläkin.
Uutta olohuonetta käytetään kuitenkin aika vähän
sillä perhe kokoontuu enemmän keittiössä
joka on aika iso.








Remontin yhteydessä tehtiin myös aika iso eteinen,
mikä on todella tarpeellinen.
Salmen perheen talo on alun alkaen mummun ja papan talo.
Ja silloin ei ollut eteistä ollenkaan,
vaan sisälle tultiin suoraan keittiöön.
Nyt kun perheessä on äidin ja isän lisäksi neljä lasta
ja melko usein myös mummu ja pappa
on eteinen tosi tarpeellinen.
Ja äiti on ollut siitä tosi kiitollinen.







Tässä pienehkössä makuuhuoneessa "asuivat ennen remonttia
Kari ja Pia.
Nyt huone on yksistään Pian huone.
Hän halusi kuitenkin,
että huoneeseen jätetään kerrossänky,
että hänen paras ystävänsä Paula voi olla usein yökylässä.
Silloin kun huone oli Karin ja Pian yhteinen,
oli molempien vaikea tuoda kavereita käymään
ja yökylään ei oikeastaan voinut pyytää kavereita ollenkaan.
Pian huone on siis talon vanhalla puolella.





Myös perheen keittiö on talon vanhalla puolella.
Keittiö on alimmassa kerroksessa.
Keittiö on aika iso, tai ainakin riittävän suuri perheelle.
Keittiö on mummon valtakuntaa,
kun perheen äiti käy kahdessa työssä,
mummosta on tosi paljon apua.
Perheellä on myös kodinhoitaja Maija.
Mummu on kuitenkin jo niin vanha
ettei hän jaksa sekä hoitaa kaksosia ja keittiö hommia ja vielä
huolehtia Karista ja Piastakin.
Mutta yhdessä Maijan kanssa he pärjäävät hienosti.








Vanhalla puolella toisessa kerroksessa on perheen vanha olohuone.
Jota perhe käyttää enemmän, kuin uutta olohuonetta.
Vaikka tunnelma on aika tiivis, jos kaikki on paikalla,
varsinkin jos vielä on mummu ja pappakin mukana.
Salmen perheen talo on kolme kerroksinen.
Olohuoneesta menee portaat ylös äidin,isän ja kaksosten makuuhuoneeseen.
Perheellä on myös pieni pentu koira ja kissa.
Mummulla ja papalla on iso koira (jonka pentu Pian koira on.)
Mummulla ja papallakin on kissa,
joka on enemmän Salmen perheen kotona, kuin mummulassa.




Vanhalla puolella on tosi pieni vessa näin isolle perheelle.
Siksi uudelle puolelle rakennettiin iso kodinhoito huone/kylpyhuone.
Mutta kyllä pikkuvessakin on silti kovassa käytössä.
Imurin löytää aina jostakin huoneesta ja
mummun tai Maijan sen varressa kiinni.




Isän ja äidin makuuhuone on myös aika iso.
Äidillä on silityslauta makuuhuoneessa, eikä kodinhoitohuoneessa,
koska hän voi samalla vahtia kaksosia kun silittää.
Huoneessa on yksi pinnasänky ,vaikka kaksoset nukkuu jo omassa huoneessa.
Mutta jos toinen on sairas tai muuten vaan itkuinen(tekee esim. hampaita)
on helpompi tuoda sairas lapsi pinnasänkyyn,
kuin kulkea kaksosten omaan huoneeseen, vaikka se lähellä onkin.
Perhe on hyvin musikaalinen, isä soittaa esim. pianoa ja kitaraa.
Äidin ja isän huoneessa on myös vähän luksustakin, pienen pieni oma parveke.







Kaksosten oma huone on uudella puolella.
Siellä on hyvin tilaa kahdelle pienelle tytölle,
sittenkin kun he kasvavat isoksi.
Huoneessa on keinutuoli, jossa joku aikuinen keinuttelee
aina silloin kun on tarve.
Tyttöjen huone on sisustettu kauniisti
ja siellä on paljon leluja, sekä oma sänky molemmille.
Seinällä on rivi pupuja, tosi kiva koriste lasten huoneeseen
Pian vanha nukkekotikin on jo valmiina odottamassa leikkijöitä.











Perheen äiti on yksi niistä joka nauttii uudesta kylpyhuoneesta.
Sinne saatiin mahtumaan sekä amme että suihku.
Vaikka vanhanpuolen vessassakin on amme, sitä ei nykyään juuri käytetä.
Kylpyhuoneeseen saatiin mahtumaan sekä pyykinpesukone,
että kuivausrumpu ja vielä pyykinkuivausteline
ja tietenkin vessanpytty.
Nyt ei tarvitse niin usein lämmittää saunaa ,
vaikka kyllä se aika usein silti lämpeää,
myös talvella ja talvella tehdään usein myös avanto.
Ja mummu ja pappa tekee kesällä suuren läjän sauna vihtoja.





Alimmassa kerroksessa heti keittiön vieressä on ruokasali.
Mummu oli se joka halusi ruokasalin ja sen varmasti kokonaan maksoikin.
Hän halusi, että kun isällä ja äidillä on vieraita,
voi ruuan tai kahvin kattaa ruokasaliin.
Ja myös kaikkina juhlapäivinä voi koko perheelle kattaa ruokasaliin.
Silloin siis lapsetkin pääsevät mukaan, ainakin Kari ja Pia.






Perheen miehet keksivät , että kun taloa nyt kerran laajennetaan
tehdään samalla toiseen päähän pieni asunto, johon tulee
olohuone, keittiö ja makuuhuone.
Kun itse saa valita vuokralaiset, niin tietää ettei tule ainakaan
sellaisia vuokralaisia, joiden kansaa olisi hankala tulla toimeen

Tähän muuttivat sitten Päivi, Vellu ja Veeti vauva.
Päivi on Salmen perheen äidin Marjatan hyvä ystävä,
niin että kaikki meni oikein hyvin.

Tässä kuvassa Salmen perheen äiti on kylässä päivin luona,
taisi olla se kerta kun Veetin ristiäiset oli ollut edellisenä päivänä. :)
Joka tapauksessa molempien Salmen perheen vanhempien mielestä
on kiva, kun joku tuttu perhe asuu niin lähellä,
että on aina juttu kaveria, kun mieli tekee rupatella.



Päivistä ja Vellusta on niin mukava asua uudessa asunnossa, missä kaikki on
uutta ja varsinkin uusi keittiö on upo uusi.
Ja veetikin on vielä niin pieni (2 kk) ettei vielä sotke paikkoja.
Vellu on aivan rakastunut Veetiin ja hoitaa häntä aina kun ei ole töissä.

                                             








Yläkerrassa kaikessa rauhassa on pienen perheen makuuhuone.
Äidin ja isän sängyn vieressä on Veetin pieni sänky.
Näkyy vähän huonosti näissä kuvissa.




Tässä ensimmäinen osa nukkekoti kuvia,
vielä kaksi samanlaista postausta nukkekoti maailmasta tulossa.
Mutta en tee niitä peräkkäin,
älä pelkää sinä joka et ole kiinnostunut nukkekoti maailmasta.

Tälläistä tällä kertaa. Ensi kerralla jotain ihan muuta.

Päivällä on vielä lämmintä, niin että nautitaan näistä kauniista syksyisistä päivistä,
ennen kuin tulee talvi.

Seuraavaan kertaan, Piia   



                                                                                                                                      

23 kommenttia:

  1. joo tässä oli tosiaan vain pieni osa, ainakin 9 kotia on vielä esittelemättä. Mä olen vaan niin huono kuvaamaan, että kaikki pikku tavarat ei näy kuvissa, ei ainakaan selvästi.
    Nyt kun minulla on uusia perheitä pitäis keksiä heille nimet, ammatit ja tarinaa miksi he muuttivat tähän pieneen kylään ja miten he liittyvät jo olemassa oleviin perheisiin. Joku voi ajatella että tämä on lapsellista, mutta ainakin mulle tämä on terapeuttista. Melkein kaikki nämä ihmiset liittyy minun jo elettyyn elämään.
    Oikein mukavaa syyskuun jatkoa ja kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  2. Kyllä olet ihananat huoneet sisustanut.
    Olen samaa mieltä tuosta terapeuttisesta luonteesta tämmösen puuhastelun tekemisessä.
    Mulla se on ompelua tai muuta käsityötä. Sain myös sen isäni tekemän nukkekodin laitettua kuntoon ja se on kyllä sinun esimerkin ansiota.
    Nyt sekin on arvossaan. Joskin kalpenee tuon sun nukkekodin rinnalla.
    Tänään olen terapoinut itseäni ompelemalla pussukan mun kynille ym pikku tavaralle. Helpompaa olis ostaa tietenki valmis penaali kaupasta, mutta tää itse tekeminen on mulle mukavampaa.
    Välillä olen aikonu myydä ompelu ja saumauskoneen tai piilottaa ne komeroon perimmäiseen nurkkaan. Hahaaa.
    Mutta nukkekotiin ja sen tarinaan takasin.
    Mielenkiinnolla odotan lisää tarinaa tänne blogiin.
    >Leena L


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, nykyään saa melkein mitä vaan nukkekotiin, paitsi ei vesipataa rantasaunaan. Kyllä siinä ajatukset on pelkästään siinä mitä tekee, kun pinseteillä kaikkia pieniä astioita laitat paikoilleen, aina kun saat yhden paikoilleen, toinen tippuu jne, kunnes vihdoin saat yhden huoneen valmiiksi.
      Voin vaan kuvitella kuinka käsityö on samanlaista.
      Olis kiva nähdä sinunkin nukkekodista kuvia, olisko se mahdollista. Älä nyt, jokainen nukkekoti on omalla tavallansa täydellinen.
      Ymmärrän tuon sinun ajatuksen tehdä itse, jos kerran osaa.
      Laita ompelukone ja saumuri kunniapaikalle, se on hieno taito ja siitä pitää olla ylpeä.
      Pitää välillä postata jostakin muustakin, kaikki ei varmaankaan ymmärrä mun nukkekoti hömpötystä. Mutta kyllä on tulossa vielä kaksi postausta, että saan esiteltyä kaikki perheet ja ehkä talven aikana kirjoitan välillä sitä tarinaakin, jos ei ole muita aiheita.
      Mukavaa tiistai iltaa sulle.

      Poista
    2. p.s Onko sulla Leena blogi, jos niin minkä niminen?

      Poista
  3. Salmen perheellä on kyllä hieno koti. Onko tuo pieni imuri uusi? Onpa se söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laajennuksen jälkeen se on ainakin tarpeeksi iso ja kun tekivät sen ylimääräisen asunnon, niin saavat vähän vuokra tulojakin, nekin rahat tulevat varmasti tarpeeseen.
      Kyllä se on ollut jo kauan tuo imuri. Mutta kaikkia noita pieniä tavaroita ei aina helposti huomaa. On se minustakin söpö, voi vaan kuvitella kuinka Maija huristelee sillä ympäri taloa.
      Mukavaa keskiviikko päivää sinne.

      Poista
  4. Voi, olipa kiva kuulla pitkästä aikaa nukkekodin tarinoita!
    Kasvihuone on aivan ihana ja kauniita huoneita muutenkin.
    Mukavaa syysviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo siitä onkin aivan liian piykä aika kun heistä on kuulunut mitään.
      Pitää oikeasti pestä kasvihuone ja koettaa ottaa sitten uusia kuvia.
      Mukavaa syysviikkoa sinullekkin.

      Poista
  5. Sinulla taitaaolla koko nukke-kerrostalo?
    Ihana,,,ihana..ihana:))
    ihanat tarinat kerrot nukkekodin asukkaista:))
    Hyvää vointia!.Aurinkokujalle:))

    VastaaPoista
  6. Ei vaan nukke kerrostaloa vaan kokonainen pieni kylä :)
    Mukava jos joku tykkää nukkekoti jutuista. Tuntuu aina kun siitä tekee postauksen, ettei se ketään kiinnosta. Mä voisin kirjoittaa vaikka pienen kirjan nukkekoti kylästä. Melko rohkea saa olla ,että uskaltaa kirjoittaa nukkekodista rakkaana harrastuksena, kun muilla on mitä hienompia harrastuksia.
    Mukavaa keskiviikko päivää sulle.

    VastaaPoista
  7. En kestä miten hieno! :O Ihana, miniatyyrimaailma, harkittu ja taiten tehty. Upea.

    VastaaPoista
  8. Oi kiitos, olipa kehuttu
    Mukava kun on joitakin jotka tykkää tällaisistakin postauksista.niin että posket punehtui.
    Tämä ensimmäinen "jakso" nukkekoti maailmasta ei ole minusta niin hieno, kuin ne kaksi postausta jotka tulee jatkossa. Tässä kun oli mukana se vanhapuoli.
    Mukava kun on joitakin jotka tykkää tällaisistakin postauksista.
    Oikein kaunista syyskuun jatkoa sinulle Nelina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks että tuli niin paljon kirjoitus virheitä, ettei tuosta saa melkein mitään selvää.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina.
      Vaikka tässä aika vähän vasta tarinaa oliki.
      Oikein mukavaa keskiviikko iltaa sinulle.

      Poista
  10. Ohhoh, aikamoinen harrastus. Melkein kuin kirjaa olisi lukenut nukkekodin asukkaiden elämästä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos vaan, tämä on samanlainen harrastus kuin mikä vaan harrastus, tähän voi hurahtaa ihan täysin. Jatkossa tulee ainakin 2 tai voi tulla kolmekkin postausta vielä tästä nukkekotimaailmasta. Mutta pitää kirjoittaa välillä muustakin.
    Alussa kun kirjoitin tätä tarinaa, se oli vähän kuin ois lastenlapsille kirjoittanut satua.
    Oikein mukavaa sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista
  12. Suloista! Tätä on kiva lukea, siis vierailla kodeissasi. Aikuisetkin rakastavat satuja ja lapsenlapsille voit siirtää kauniisti perinteitä nukkekotisi avulla.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kovasti kommentistasi.
    Totta minä ainakin rakastan kertoa nukkekotikyläni elämästä. Vaikka kyllä aina huomaa, että kun kirjoitan nukkekodistani, käy silloin sivuillani monta sataa vähemmän lukijoita kuin muulloin. Minun lastenlapset ovat vielä pieniä, alle 5-vuotiaita kaikki, kun heistä kasvaa teinejä ja aikuisia, niin välittävätköhän he minun nukkekodistani mitään. Millainenhan maailma silloin on.
    Mukavaa sunnuntai päivää sulle.

    VastaaPoista
  14. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista