tiistai 5. tammikuuta 2016

Tiistai fiiliksiä



Aurinkokujalla oli tänä aamuna seitsemältä 14 astetta pakkasta, mutta ei tuullut niin kuin eilen.
Siksi teimme koiran kanssa pitkän lenkin, tai oikeastaan olemme tehneet jo kaksi lenkkiä tänään.
Meillä menee noin puoli tuntia tai 45 minuuttia per lenkki, riippuen siitä kuinka tarkasti koiran pitää "lukea aamun sanomalehti".

Nyt olen saanut aamupäivän kotityöt siihen malliin, että istahdin hetkeksi koneelle ja yritän taas opiskella tätä blogi maailmaa.

Eilen illalla otin kuvia kun poltin kynttilöitä pienissä taloissa. Minä poltan kynttilöitä niin harvoin, että siitä laitetaan nyt kyllä oikein kuva tänne blogiin.




Pidimme myös takassa tulta, kun on ollut niin kovat pakkaset tälle talvelle.
Laitetaan nyt sitten siitäkin pari kuvaa. Takkatulet on kyllä niin ihanat, aivan erilaiset kuin patterien lämpö. Ja se tunnelma.






Toinen melko harvinainen asia on se ,että ostan jotakin uutena. Suurin osa varsinkin sisustus tavaroista tulee ostettua Kirpparilta, Huutonetistä, Torista jne. Mutta nyt olin oikein päättänyt että "palkitsen" itseni sillä , että ostan jotain uutta tänne kotiin. Olen nimittäin ollut harvinaisen kipeä ja kuitenkin suhteellisen hyvin jaksanut sen. Niinpä marssin täällä Kokkolassa SisustustElleniin ja ostin kaksi kynttilänjalkaa ja torkkupeiton.

Laitan ensin kuvan millainen lipaston päällinen oli kun siinä oli vanhat kynttilänjalat.











Ja sitten kuvat joissa on uudet kynttilänjalat. Lasisten tilalle puiset.









Lasiset saa mennä nyt varastoon ja mietitään löytyykö niille vielä meiltä jostakin muualta paikka, vai meneekö ne kirppari kasaan. Pidän aina joskus itsekkin kirppari pöytää. Myyn vanhoja pois ja saan sitten ostaa uutta tai kirppari "uutta" tilalle.


Sitten ostin sen torkkupeiton. Laitan siitäkin yhden ennen kuvan.





Ja sitten kuvia uudesta peitosta. Joka löysi paikkansa divaanin päältä. Harmi kun meillä ei ole tilaa olohuoneessa divaanille. Nytkin olisi ollut ihana kääriytyä peittoon takkatulen lämpöön, hyvä kirja kädessä. Mutta nyt mennään näin.




Tässä pari kuvaa, kun vielä paketissa.






Tossa ylemmässä kuvassa näkee ,kuinka pehmeä se oikeasti on.



Tuo merkki ei sano minulle mitään, mutta tuossa nyt siitäkin kuva.




Tuossa kuvassa näkee kuinka pehmeä se on myös toiselta puolelta.
Ja sopii vielä paremmin divaanille , ton valkosen tyynyn kanssa.

Olen kyllä tosi onnellinen varsinkin tuosta torkkupeitosta. Ja kyllä kynttilänjaloistakin. En kyllä niinkään niistä kivuista, jotka sai minut tekemään tämän vähän harvinaisemman teon. Mutta ne on minun elämää. Ainut keino särkylääkkeiden ym. lisäksi, on rukoilla voimia jokaiseen päivään, että tästä taas selvitään. Tämä blogin tekemisen opettelu on yksi keino saada niitä ajatuksia pois siitä kivusta. Siksi olisin todella onnellinen jos kommentoisit blogiani, jos tälle sivulle eksyt. Kaikenlaiset mielipiteet/neuvot on tervetulleita. En ole sokerista tehty, vaikka tuo kipu sisältäpäin syökin ihmistä. Kestän kyllä kaikenlaiset mielipiteet/neuvot. Teillä on kyllä mielettömän hienoja blogeja, en voi kuin silmät pyöreänä niitä ihailla. Mutta nyt suupielet ylöspäin ja nauttimaan uusista tulokkaista sisustukseemme.

Tällaista Aurinkokujalla tänään tiistaina.
                                                               -Piitsu-




5 kommenttia:

  1. Heips ja tervetuloa bloggailemaan :) Kaikki ollaan joskus aloitettu. Ihanan peiton olet löytänyt ♥ Tervetuloa vierailulle meille Villa Sievähelmeen :) Ja Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Hei! Lupasin hypätä kattoon, kun saan ensimmäisen jäsenen blogiini, omien lasten lisäksi. Täytyy nyt toteuttaa lupaus :)
    Vierailulle tulen varmasti ja hyvää uutta vuotta myös sinne.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana tuo peitto. Pitääpä tulla joku päivä testaan, että kuin lämpönen se on. Meillä nimittäin paleltaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkaa ihmeessä. Eipä olla vähään aikaan nähtykään.

      Poista
  4. vastavierailulle tulin blogista downimaista pyrytystä! Ihanan näköinen blogi on. Paljon kaunista tavaraa sulta löytyy. Niin kodikasta. Toi tilkkutäkki <3 Jäänpäs seurailemaan!

    VastaaPoista