sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tulppaaneja




Ollaan vietetty rauhallista viikonloppua ja unohdettu nyt jopa kaikki sisustus jutut.
Ensi viikolla sitten taas uudella innolla ainakin vaihtamaan tavaroiden paikkoja.

Olen rauhassa lueskellut teidän muiden blogeja ja saanut monta uutta lukijaa omalle blogilleni.
Toivotan tässä vielä kaikki uudet lukijat tervetulleiksi, toivottavasti viihdytte.

Minä ostin perjantaina tämän kevään ensimmäiset tulppaanit ja kas kummaa ne oli valkoisia.






Mukavaa sunnuntai päivää teille kaikille.
Kevättä kohti ollaan menossa.
Tänään minulla on taas aikaa lueskella teidän muidenkin blogeja.
Minusta on mukava lukea muitakin ,kuin sisustus blogeja.
Täällä on niin paljon muutakin kivaa luettavaa.

                                                          Aurinkokujalta terveisin Piia






44 kommenttia:

  1. Kiva, kiitti kun tulit lukijaksi. Tulin vastavierailulle ja totesin, että onpas tutun näköistä. Olen vieraillut blogissasi. Niinpä jäin lukijaksi :) Mukavaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  2. Tulppaanit on kyllä niin ihania. Luin jostain, että ne on meidän suomalaisten suosituimpia leikkokukkia. Talvella värikäs tulppaanikimppu maljakossa on kuin lupaus keväästä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat tulpaanit. Valkoiset ovat kovin mauniita.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle :) kauniita tulppaaneja !

    VastaaPoista
  5. Ihania tulppaaneja! Mulla on ruusuja tänä viikonloppuna haettuja. Ihanaa sunnuntaita sinne <3

    VastaaPoista
  6. Tulin vastavierailulle ja liityin myös lukijaksesi.
    Kauniit tulppaanit.
    Eiköhän meilläkin ensi viikolla joulukukat vaihdu keväisiin tulppaaneihin:)

    Mukavaa pakkaspäivää!


    VastaaPoista
  7. Kauniita valkoisia tulppaaneita! Hypistelin kauppareissulla myös tulppaaneita, en niitä vielä ostanut. Tulin vastavierailulle ja jäin lukijaksesi! Kaikkia kivoja sisutusjuttuja sinulla on, kävin vähän katsomassa! Valkoinen on meilläkin suosikkiväri!

    VastaaPoista
  8. Meidän Prismasta olivat valkoiset tulppaanit loppu, joten piti ottaa värillisiä. Rentoa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa sunnuntaita sinullekin ja kiitos blogissani käynnistä. Valkoiset tulppaanit ovat kauniita ja tyylikkäitä. Ostan itsekin niitä usein.

    VastaaPoista
  10. Oi valkoiset tulppaanit ovat minunkin lemppareita! Niitä etsin perjantaina kaupasta, mutta en löytänyt. Kotiin lähti kimppu reilunkaupan ruusuja...nyt siis jo hiukan nuukahtaneina maljakossa. Joskus nuokin kestävät hyvin, mutta joskus taas ei.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. Kaunista,piristävää. Kiitos kun tulit lukijakseni ja toivon että viihdyt, sillä sisustamisesta en tiedä mitään..viihdyn paremmin pensselin kanssa ja kirjoittelen juttujani muihin blogeihini. Mutta katselen mielelläni muiden kauniita postauksia, joten jään seuraamaan sinua :)

    VastaaPoista
  12. Mullekin aina valikoituu nuo valkoiset tulppaanit, vaikka mitä muita värejä katselisin :). Jotenkin ne vaan on niin ihanat. Joskin eilen päätin ostaa kerrottuja keltaisia, kun cittarissa oli hyvä tarjous. Ihanan keväisiä on nekin.

    PS. Liityin eilen lukijaksi, mutta jostain syystä ei tullut sitä mun profiilikuvaa (varmaan joku suodatin sulla :)) näkyviin, vaan meni sinne "kasvottomien" jonon jatkoksi. Mutta täällä ollaan jokatapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minä liityin kanssa eikä minunkaan profiilikuvaa tullut. Saman teki kun liityin pariin muuhunkin blogiin lukijaksi. Onkohan bloggerissa nyt joku vikatilanne tms?

      Poista
  13. Valkoiset tulppaanit on kyllä parhaita. Minulla on vielä ensimäiset tulppanut ostamatta, sitä tunnetta on hyvä odottaa!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun tulee kevät ja tulppaanie aika. Tulpaanit ovat niin kauniita kukkia! Ihana blogi sinulla ja blogisi nimi on super! Rakastan aurinkoa. Lisäsin blogisi heti lukulistalle, mutta jostain syystä en tule näkyviin lukijaluettelossa. Minulla oi ihan sama ongelma erään toisenkin blogin kanssa. Pitääkin "penkoa" postauksiasi ja katsella kauniita kuviasi. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa lukijakseni! Tulinpas vastavierailulle ☺ teillä on kaunis koti ja näyttääpä siltä että meillä on monta yhteistä harrastusta 😃 mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. ...tulipas oudot kysymysmerkit tuohon mun äskeiseen kommenttiini,heh! Laitoin siihen hymiön, mutta nyt se näkyy kysymysmerkkeinä...

    VastaaPoista
  17. Vastavierailulla myöskin. Olen kyllä täällä käynyt ohimennen ennenkin :) Kiva kun tulit lukijakseni :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos kommentistasi blogissani ja leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  19. Tulppaanit ovat kevääntuojia. Ostan heti kun kaupasta löytyy.

    VastaaPoista
  20. Olit käynyt blogissani ja liittynyt lukijaksi. Niinpä päädyin tulemaan vastavierailulle :). Sinullahan on oikein mukavanoloine blogi ja taidankin liittyä samalla mukaan lukijaksi. Bloggaaminen on kyllä mukavan yhditävä harrastus...:)
    Oikein mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  21. Kiitos kun liityit lukijakseni.
    Blogisi vaikuttaa tosi mukavalta ja olemme molemmat eläkeläisiä.
    Kevään tulppaanit on aina niin ihania, tuohan ne tullessaan avistuksen kesästä.

    VastaaPoista
  22. vastavierailulla ja liityin heti lukijaksi. Kaunis blogi sinulla!

    VastaaPoista
  23. Tulppaanit ovat niin parhaita
    Lyhytikäisiä, mutta silti niin hintansa veroisia ilostuttajia näin tammikuussa!

    VastaaPoista
  24. Kiitos, että jätit jälkesi blogiini. Osasin tulla tänne vierailulle ja jäin vakiolukijaksi.
    Ensimmäiset tulppaanit ovat vielä ostamatta, mutta ei taatusti kovin pitkään.

    VastaaPoista
  25. Kiitos kommentistasi blogissani ja oikein mukavaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
  26. Ihania valkoisia tulppaaneita kevät on hiljaleen tulossa
    hyvää sunnuntai iltaa:)

    VastaaPoista
  27. Hei Piia :) Kiva kun kävit vierailulla. Valkoiset tulppaanit on ihania ja ensimmäiset on jo keretty ostaakkin :)

    VastaaPoista
  28. Hei Piia :) Kiva kun kävit vierailulla. Valkoiset tulppaanit on ihania ja ensimmäiset on jo keretty ostaakkin :)

    VastaaPoista
  29. Ihana blogi sinulla! Teillä on kivannäköinen koti ja mukava lukea elämänmakuisia tekstejä. Löysin heitin monta yhdistävää tekijää, minäkin olen sairaanhoitaja :)

    VastaaPoista
  30. Minä rakastan valkoisia kukkia. Tulppaanit ovat oikein kevään odotuksen tuojia.

    VastaaPoista
  31. kiva kun liityit blogini lukijaksi ja kutsuit minut tänne, no tottakait ihastuin blogiisi ja klikkaan itseni lukijaksi.
    ihana blogi ja todella kaunis koti sinulla. Minulla on vielä paljon tehtävää sisustksen kanssa mm, maalattavaa ja sen semmoista..Tänään vaihtelin verhoja olkkariin. ihana kaappi alemmassa postauksessa, tulen lukemaan ajan kanssa uudelleen :)

    VastaaPoista
  32. Täällä vastavisiitillä! Teillä on hurrrrjan monta lasta :))! Tulppaanit ovat <3

    VastaaPoista
  33. Heti piipahdin kylään kun kutsu kävi :) minäkin sain tänään ystävältä kimpun tulppaaneja, ihana keväinen tuntu.

    VastaaPoista
  34. Kiitos kyläilykutsusta :) täytyykin tutustua tarkemmin. Tulppaanit on ihania!

    VastaaPoista
  35. Kiitos kustustasi! Minä noudatin sitä heti ja poikkesin tänne ihailemaan kauniita kuviasi niin tulppaaneista kuin muistakin sisustusjutuista. :) Kuvia kaikesta kauniista mm. sisustuksesta on aina kiva katsella. Tulppaaneilla on ilmiselvästi meillä suomalaislla paikkansa vuodenkierrossa, ne ovat kevään tulon ensimmäisiä merkkejä. Yhden kimpun olen minäkin niitä jo ostanut,

    VastaaPoista
  36. Olet kyllä aikamoinen asetelmien taitaja, kaunista! Ja tulppaanit ovat kyllä talvikukka jos mikä.

    VastaaPoista
  37. Piipahdin vastavierailulle :) . Alkoipa tehdä mieli hakea meillekkin tulppaaneja. Ne on niin kauniita.

    VastaaPoista
  38. Piipahdin vastavierailulle :) . Alkoipa tehdä mieli hakea meillekkin tulppaaneja. Ne on niin kauniita.

    VastaaPoista
  39. HeippaRallaa Aurinkokuja ♥
    Kauniita tulppaaneja. Kivaa alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  40. Tulpaanit ovat joka kevät yhtä tervetulleita..ei niihin kyllästy :)

    VastaaPoista
  41. Poikkesin minäkin vastavierailulle. :)
    Tulppaanit ovat niin ihania <3
    Mukavaa talvista viikkoa!

    VastaaPoista